Tukipointti

Tampereella tehtiin hyvää rokkaamalla!

Tampereella järjestettiin keskiviikkona 14. kertaa Pilke Stay Up Late -hyväntekeväisyyskonsertti. Konsertin järjestivät Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemian yrittäjyysopiskelijat ja konsertilla kerättiin varoja Vimmart Yhdenvertaisen Taiteen oppilaitokselle. Myös Tukilinja oli mukana tukemassa tätä hienoa tapahtumaa, joka on viime vuosina kerännyt Tampereelle alkuillan konserttiin satoja musiikin ystäviä ympäri Suomea.

Konsertin konsepti on erittäin mielenkiintoinen, sillä se ei tee hyvää ainoastaan keräämällä
rahaa yhdenvertaiselle taiteen oppilaitokselle vaan tarjoaa myös Vimmart Stay Up Late -yhtyeelle
mahdollisuuden päästä esiintymään suomalaisten huippuartistien kanssa suuren yleisön eteen!
Lisäksi konsertti tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden myös erityisryhmille osallistua alkuillan
tapahtumaan, jonne avustajatkin pääsevät helpommin työajan puitteissa. Konsertissa lavalle nousivat,tai kuten todelliset musiikin ystävät sanovat ”lauteille nousivat” Pauli Hanhiniemi, Heikki Hela, Pentti Hietanen perheineen sekä Hauli Bros. Lisäksi rokkarien väliajalla oli Tampereen kaupungin toimintakeskus Wärjäämön tanssiesitys pienemmällä lavalla.

Itse pääsin osallistumaan tapahtumaan ja samalla tutustuttamaan varainhankkijoitamme tukityöhömme ja kohdevalinta osui kyllä nappiin. Heti Tampereen Pakkahuoneelle sisään astuessa pystyi lähes käsin koskettelemaan iloista, odottavaa ja hieman jännittynyttäkin tunnelmaa. Sekä yleisö, että tapahtuman järjestämisestä vastaavat opiskelijat ja artistit olivat loistotuulella ja valmiina iltaan.
Olen kierrellyt työn merkeissä erilaisissa tapahtumissa jonkin verran, ja aina minut yllättää iloisesti se välitön ja iloinen tunnelma, joka syntyy kun eri tavoin toimintarajoitteiset ihmiset pääsevät nauttimaan suuresta yleisötapahtumasta, jossa pääsee tapaamaan kavereita ja tuttuja. Jutellessani kävijöiden kanssa kävi heti ilmi kuinka tärkeitä tällaiset suuremmat yhteistapahtumat ovat myös erityisryhmille, lähes jokaisen tapaamani nuoren tai vähän vanhemmankin musiikinystävän suusta kuului toive, että olisi kivaa kun tällaisia tapahtumia olisi enemmän!

Kannustan kaikkia lähtemään näihin tapahtumiin rohkeasti mukaan, olipa sitten toimintarajoiteita tai ei! Itse jatkan yhteisöapurahojen parissa työskentelyä toimistohommissa, mutta hymyssä suin vielä pitkään tämän tapahtuman ansiosta, joka taas avasi silmiäni sille, miksi tekemämme työ on niin tärkeää.

Iloista kevättä kaikille!

Sanna Nupponen
Tukitoiminnan koordinaattori
Yhteisö- ja yhteistyöapurahat