Tukipointti

Työpöytä, jossa on iso näyttö ja läppäri.

Pieni klikkaus – suuri näkyvyys

Aika kuluu nopeasti. Vasta äskettäin tulin töihin Tukilinjaan, mutta kohta on jo vuosi vierähtänyt – aikamoista!

Kirjoittaessani ensimmäistä Tukipointtiani lehteen 1/2023 olin vielä kovin vihreä tukilinjalainen. Lyhyessä ajassa olen kuitenkin oppinut paljon. On ollut mukavaa tutustua teihin – lehden lukijoihin, lahjoittajiin sekä apurahan saajiin, unohtamatta erinomaisia työkavereita.

Välillä törmään työssäni siihen, että apurahan saaneet tai heidän läheisensä haluaisivat lahjoittaa meille jotain ”takaisin” voidakseen itsekin tukea toimintaamme. On hienoa huomata, että he selvästi arvostavat työtämme. Lahjoittaminen onkin konkreettinen tapa tukea, mutta se ei ole ainoa. Avun ei tarvitse olla rahallista, jotta sillä olisi arvoa.

Yksi toimivan varainhankinnan kulmakivistä on tuoda esiin toiminnan vaikutukset. Haluankin siis lämpimästi kannustaa seuraamaan Tukilinjan somekanavia (Fb, Ig ja LI). Löydät ne helposti nimellä @tukilinja. Mikäli näkemäsi julkaisu herättää tunteita, ota ihmeessä siihen osaa ja kerro, mitä koit! Reaktiot julkaisuihin sekä niiden jakaminen parantavat näkyvyyttämme, mikä taas auttaa meitä kertomaan toiminnastamme laajemmalle yleisölle. Somekanaviemme aktiivinen seuraaminen on siis erinomainen vaihtoehto toimintamme tukemiseen. Lämmin kiitos teille, jotka olette jo olleet aktiivisia kanavissamme.

Yksi suosikkiasioistani Tukilinjan markkinoinnissa on tehdä juttuja apurahan saajien kertomuksista. Ne antavat toiminnallemme kasvot ja näyttävät konkreettisesti, miten apurahat ovat auttaneet saavuttamaan päämääriä ja unelmia. Kertomukset ovat myös suosituimpia somejulkaisujamme. Konkretia ja ihmisläheisyys selkeästi kiinnostaa.

Haluankin kannustaa apurahan saajia kertomaan omin sanoin ja kuvin siitä, mitä heidän elämäänsä kuuluu nyt. Kuinka apuraha auttoi saavuttamaan tavoitteita? Mitä sillä on hankittu? Miten elämä muuttui? Sana on vapaa. Nämä kertomukset ovat paras viesti kaikesta siitä, mitä lehtemme tilaajat ja lahjoittajat haluavat mahdollistaa.

Helpoimmin oman kertomuksen saa perille merkitsemällä somessa julkaisun yhteyteen tunnuksen @tukilinja. Kertomuksia voi lähettää myös suoraan oheisessa faktakulmiossa olevaan sähköpostiosoitteeseen. Minä ja muu Tukilinjan yhteisö odotamme innolla kuulumisianne apurahojen takaa.

Suuri kiitos myös teille, jotka olette tarinoitanne meille jo lähettäneet. Nähdään linjoilla!

Teemu Puukko

Markkinointikoordinaattori