Blogilinjalla: Toni

Vape.

Vape eli sähkötupakka.

OIen “vapettanut” on/off jo vuosia. Alku aikoina ennen EU säädösten voimaan tuloa nikotiini nesteitä sai tilattua ulkomailta ja se oli todella halpaa, sitten kun nikotiini nesteet tulivat tupakka lain ja veron alaiseksi sähkötupakointi muuttui monta kertaa kalliimmaksi kuin ennen, lisäksi eri maut esim. hedelmät tulivat kielletyiksi kivijalkamyymälöissä.

Niistä saa nykyään ostettua ainoastaan tupakkamakuja, nesteitä pystyy ja voi toki itsekin sekoittaa, pohjanesteestä, nikotiinista ja mauista. Itse koen että sähkötupakointi on minulle, jo yli 20v nikotiini tuotteita käyttäneelle, parempi ja terveellisempi vaihtoehto tupakan polttamiselle.

Olen tällä hetkellä ollut n. 1,5 vuotta ilman tavallista aski ja/tai sätkätupakkaa. Olen kyllä vuosikymmenten aikana tupakoinut, nuuskannut ja sähkötupakoinut. Olen myös huomannut että nikotiini riippuvuutta on todella vaikea lopettaa, ainakaan kerralla ja kokonaan. Siirtymä vaihe tavallisesta tupakasta sähkötupakkaan on mielestäni todella helppoa.

Laitteena itselläni tällä hetkellä on Aspire Pockex. Se on kohtuu hintainen usb liitin latauksella oleva näppärän pieni sähkötupakka. Kivijalka myymälöistä löytyy toinen toistaan erilaisia sähkötupakoita, erilaisilla tankeilla, eli säiliöillä jossa nikotiini neste on.

Lisäksi on vaihdettavia akkuja, tankkeja, säädettäviä laitteita joissa laitteen tehoa nostamalla saadaan laitteen höyrytuotantoa nostettua.

Sähkötupakoista puhuttaessa mainitaan usein sana “atopää, atomisaattori” eli se osa laitetta joka höyrystää nesteen, näitä on eri vastusarvoilla (ohmeja). Ne vaikuttavat myös miten paljon laite tuottaa höyryä.

Sähkötupakointi on paljon riskittömämpää ja terveellisempää kuin tavallinen tupakka, sähkötupakassa palamistuotteet kuten häkä, terva ja syöpää aiheuttavat aineet jäävät pois kokonaan. Varmuutta sen todella pitkäaikaisesta käyttämisestä ja siitä syntyvistä terveyshaitoista ei ole.

Keep calm ja vape on!

terv, Toni S.