Blogilinjalla: Toni

Nuoren miehen tyytyväiset kasvot, luurit korvilla, kasvoilla hieman pararansänkeä.

Hiphopista elämän sävel

Hei. Olen 39-vuotias mies täältä Etelä-Pohjanmaalta. Olen ammatiltani datanomi ja tradenomi. Harrastan musiikin tekemistä ja sen lisäksi lenkkeilyä ja kuntosalilla käyntiä. Olen tällä hetkellä sairauseläkkeellä.

Aloitin musiikin teon alkuvuodesta 2022 ilmaisella MPC Beats -ohjelmalla ja parilla lisäosalla ilman minkäänlaista kokemusta esimerkiksi kitaran tai rumpujen soittamisesta. Tässä tarinani siitä, miten Tukilinjan apuraha vaikutti sen jälkeen elämääni.
Sain Tukilinjan myöntämän apurahan musiikkiharrastuksen jatkamiseen ja musiikin tekemiseen. Harrastuksen jatkumisen kannalta apuraha oli tarpeellinen, koska olisi ilman sitä en olisi pystynyt ohjelmia hankkimaan.

Apurahalla sain hankittua täysversion kyseisestä tietokoneohjelmasta sekä erilaisia rumpu- ja virtuaali-instrumentteja. Tästä musiikin tekeminen sai tuulta purjeisiin, koska ohjelman ilmaisversiossa oli rajoituksia, jotka haittasivat teknisesti musiikin tekemistä.
Olen tehnyt musiikkia nyt vähän yli vuoden ja viimeiset 3–4 kuukautta apurahalla hankituilla ohjelmistoilla. Olen tehnyt rap/hiphop-instrumentaaleja ja Edm-painotteista musiikkia.

Opettelin ensin tekemään hiphop-instrumentaaleja ohjelman valmiilla kiteillä ja sampleilla. Nyt osaan jo säveltää rumpuja, ja esimerkiksi erilaisia viulu- ja sellomelodioita.
Omia kappaleita on vuodessa tullut tehtyä “pöytälaatikkoon” noin 100 kappaletta. Omaksi suosikiksi on muodostunut Lo-Fi boombap instrumentaali-hiphop. Lisäksi on tullut tehtyä breakbeat- ja bigbeat -tyylistä musiikkia.

Koen että musiikin tekeminen tietokoneella on parasta ajankäyttöä verrattuna esimerkiksi tv:n katsomiseen ja pelaamiseen. Tasapainotan arkea musiikin tekemisen lomassa liikunnalla. Musiikin tekeminen tietokoneella on jatkunut reilun vuoden verran ja se on pitkäikäisin harrastukseni vuosikymmeniin. Olen kehittynyt vuoden aikana todella paljon, ja loppuvuodesta tulossa on myös yhteistyöprojekti erään kaverini kanssa levyn muodossa.

Tällä hetkellä olen julkaissut omaa materiaalia Soundcloud-palvelussa, www.soundcloud.com/totska, jossa sitä voi käydä kuuntelemassa.

Hiphop-musiikki on ollut lähellä sydäntä nuoruudesta lähtien, joten sen tekeminen on ollut todella antoisaa ja siitä saa hyviä fiiliksiä. Musiikin tekemisestä on nyt muodostunut minulle terapeuttinen keino käsitellä tunteita ja omaa oloa. Se on myös kantava voima arjessa, joka auttaa jaksamaan.

Oman musiikin tekeminen ja säveltäminen oli pitkään haaveena, ja kiitos Tukilinjan se haave on nyt toteutunut. Seuraavaksi katsotaan, voisiko tekemäni musiikki menestyä esimerkiksi edellä mainitussa Soundcloud-palvelussa. Haaveena olisi se, että harrastuksesta voisi tulla myös keino hankkia hieman rahaa tukien päälle.

Unelmia saa ja pitää olla. Itseni kohdalla yksi on nyt toteutunut. Kiitos Tukilinja. Teette hyvää ja tärkeää työtä.

Terveisin, Toni S.