Varusteita vapaaehtoistyöhön
Olen vuoden ollut mukana vapaaehtoistyössä, jossa saa tarvittaessa toimia kuljetusapuna luonnonvaraiselle apua tarvitsevalle eläimelle. Nyt vapaaehtoisille jaettiin varusteita vapaaehtoistyön suorittamisen avuksi.
Maria Tuomialho on raumalainen äiti ja järjestötyöntekijä, joka on saanut Tukilinjalta apurahan tietokoneeseen. Hänellä on lukivaikeus ja liikkumisrajoite. Maria pitää vierasblogia helmi–maaliskuussa 2024.
Olen vuoden ollut mukana vapaaehtoistyössä, jossa saa tarvittaessa toimia kuljetusapuna luonnonvaraiselle apua tarvitsevalle eläimelle. Nyt vapaaehtoisille jaettiin varusteita vapaaehtoistyön suorittamisen avuksi.
Jokke on suomenhevos ruuna joka täyttää juuri 21-vuotta. Jokke on elämäntyönsä tehnyt tätiratsastajien kuljettimena maastoretkillä
Olen onnistunut useamman kerran ajamaan reilusti yli 100km kohti kotia tai siis kotoa kohteeseen ja sieltä takaisin löytämättä ainoaakaan drive-in ruokapaikkaa näköetäisyydellä valtatiestä!
Olen aina luullut, että elokuvissa tapahtuvaa wc- pöntön yllättävää vajoamista ei oikeassa elämässä voi tapahtua. Olin luullut väärin. Minulle on myös lapsesta asti aina opetettu, että kaikki naulat pitää aina vähintään taittaa "vaarattomiksi", jos naulan jostain ottaa irti, ettei käy vahinkoa.
Olimme Nasun kanssa jälleen etsijäkoirien treeneissä häiriökoirana. Tällä kertaa saimme olla myös maalikoirana etsijäkoirakolle.
Tunnen pientä pistoa sydämessäni.. omatunto suorastaan lähes kalvaa. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa ikinä oman äänioikeuteni aikana jättänyt äänestämättä vaaleissa!
Aina aikaa eteenpäin ajatellessa tuntuu, että johonkin tavoitteeseen on pitkä aika, jälkikäteen huomaa, että kymmenen, jopa kaksikymmentävuottakin on kuin eilinen tai edellisviikko! Vuodet vierii huimaa vauhtia, tuntuu, ettei itse ehdi pysyä edes perässä.
Monikohan vammautunut voi itse päättää itselleen sopivimman asumismuodon? Tai päättää siitä, miten virikkeellisessä omaa kiinnostusta tukevassa paikassa voi elää?
Moni terve, ei varmasti koskaan ymmärrä sitä, millaisessa prässissä moni työelämään ja kuntoutustoimiin liian sairas ihminen elää, pääsemättä välttämättä kuitenkaan työkyvyttömyyseläkkeelle.