Blogilinjalla: Maria

Sattuu ja tapahtuu

Pytty päätti pudota pari astetta alemmas

Olen aina luullut, että elokuvissa tapahtuvaa wc- pöntön yllättävää vajoamista ei oikeassa elämässä voi tapahtua. Olin luullut väärin. Meitä kohtasi muutama päivä sitten tälläinen yllättävä tapaturma. Pytty tosiaan vajosi läpi lattian! Luojan kiitos kukaan ei loukkaantunut ja Luojan kiitos, meillä ei ole syvää rossipohjaa talossa. Kaikeksi onneksi wc sijaitsi lattian tasolla, eikä pudotus ollut syvä.

Vakuutusyhtiön teettämässä kartoituksessa ilmeni, että laajakaan vakuutus ei korvaa vahinkoa, koska lattiassa on useita rakennusvirheitä. Wc:ssämme on lattiakaivo, joten lattiassa pitäisi olla vesieristys, jota ei ole. Lattiamatto on myös  kiinnitetty väärin. Lisäksi pytyn liitäntä tehty väärin, jonka seurauksena kosteutta on päässyt lattian alle. Nyt siellä wc osittain on vain lattiamaton varassa. Lattiamatto on kiinni siinä lastulevyssä, joka on sieltä nyt osittain kadonnut alta.

Seuraavaksi kuluu tovi wc:n lattian kuivattelussa, ennenkuin päästään wc:n korjaustöihin ja saamme vessamme täysipainoisesti takaisin arkeamme helpottamaan.

Vahingosta viisastuu

Nämähän on asioita, joita itse maallikkona en edes ole ymmärtänyt varmistaa, eikä taloon aikoinaan tehdyssä kuntokartoituksessakaan manittu  kyseisistä lukuisista rakennusvirheistä sanallakaan. Suosittelen siis lämpimästi kaikkia tutkailemaan oman vessansa tilannetta ( tai pyytää joku muu varmistamaan  se), että onhan vesieristykset kunnossa, jos lattiakaivo löytyy ja lattiat muutenkin oikeaoppisesti tehty… ettei tule ikäviä yllätyksiä.

 

Tetanusta tehostamaan

Minulle on lapsesta asti aina opetettu, että kaikki naulat pitää aina vähintään taittaa “vaarattomiksi”, jos naulan jostain ottaa irti, ettei käy vahinkoa. Kuinka ollakkaan vanhoja kenkiä inventoimassa ollessani, onnistuin pudottamaan yhden   vanhan hevosenkengän lattialle. Kyseiseen kenkään olikin syystä tai toisesta jäänyt naula kiinni.

Käytetty hevosenkenkä

En huomannut kenkää tarpeeksi ajoissa ja astuin crocsillani hevosenkenkänaulan päälle… naulan tökätessä läpi jalkapohjan. Näin kyllä kengän ennen vahinkoa, muuta jalan liikettä ei enää pystynyt pysäyttämään. Niin sanotussa edellisessä elämässähän tätä vahinkoa ei olisi edes voinut käydä, koska minulla oli ennen aina, ihan aina jalassa turvakengät, joissa oli naulaanastumissuoja. Nyt turvakengät ovat liian hankalat saada itse jalkoihin.

 

 

Tetanus tehoste saatu

Edellisen tetanustehosteen olin saanut yli 10 vuotta sitten.Soitin terveyskeskukseen varmistaakseni koska rokote pitäätehostaa ja sain heti samalle päivälle rokotusajan. Nyt on suoja taas vähintään 10-vuotta voimassa, nykyisten ohjeiden mukaan.