Blogilinjalla: Eveliina

Musiikki osana elämää!

Koulussa musiikkitunneilla kokeiltiin erilaisia soittimia kuten pianoa, rumpuja, kitaraa sekä nokkahuilua, mutta monen soittimen soittamiseen tarvitaan kymmenen näppärää sormea, pitempiä käsiä ja käsivoimia. Kovin montaa soitinta ei näillä kahdeksalla sormella soiteta. Lisäksi soittimet joita pitää itse kannatella on myös hankalia minulle olemattomien käsivoimien takia. Pianolla osaan soittaa Ostakaa makkaraa sekä Tuiki tuiki tähtösen ja siihen se sitten jääkin. Haaveilin aikoinaan kantelen soitosta, sillä se olisi pöydällä ja siihen sormeni riittäisivät. Onneksi musiikista voi myös nauttia soittamatta sitä itse, minulla soikin päivittäin musiikki kotona.
Minulla on aika laaja musiikkimaku. Musiikkimakuni kulkee aina Anna Abreusta Haloo Helsingin kautta Bloodred Hourglassiin.

Olen fanittanut Anna Abreuta vuoden 2007 Idolssista saakka. Abreun asenne koelauluissa teki minuun vaikutuksen sekä hänen musiikki upposi heti.  Minulta löytyykin hänen kaikki CD -levynsä, sekä hänestä kertova kirja. Olen kerran päässyt näkemään Abreun keikalla. Keikka järjestettiin Viking Line -laivalla ja oli ensimmäinen live keikka jonka näin. Edellisestä keikasta onkin aikaa joten, haaveissa on että pääsisin vielä uudelleen Abreun keikalle. Minulla oli liput hänen keikalle pari  vuotta sitten, mutta koronan ja liian vähäisen lipun myynnin takia keikka peruttiin. Keikan peruuntuminen harmitti kovasti, mutta toivon että sopiva uusi keikka järjestyisi.
Abreulta minun suosikkikappaleeni ovat End Of Love ja hänen uusin kappale Sulle tehty.

Bloodred Hourglass eli BRHG on Mikkeliläinen metalliyhtye. Alkuun tykästyin heihin ihmisinä, sillä he ottivat fanit hyvin huomioon ja heillä oli aikaa jutella keikkojen jälkeen meidän fanien kanssa. Se oli minusta todella hienoa. Nykyään bändin suosio on kasvanut ja he keikkailevat niin Suomessa kuin ulkomailla. Olen ollut lukuisilla heidän keikoilla Suomessa ja minulta löytyy todella paljon heidän fanituotteita.
Olin vuonna 2015 heidän keikalla, jossa he kuvasivat Where the Sinners Crawl -biisiin musiikkivideon. Kun tietää mistä katsoa, voi minut löytää eturivistä, vaikka video onkin mustavalkoinen. Suosikki kappaleeni heiltä on: Valkyrie, joka on puhelimessani soittoäänenäkin.

Haloo Helsinkiä olen fanittanut vuosia ja kävin ensimmäistä kertaa heidän keikalla Olavinlinnassa pari vuotta sitten. Keikka oli upea ja Olavinlinna tarjosi huikeat puitteet.
Haloo Helsingin monien kappaleiden sanoitukset ovat samaistuttavia, jonka takia kuuntelen heitä päivittäin. Suosikki kappaleeni bändiltä on Kuussa tuulee ja Taivaanlaiva.

Musiikki on terapiaa ainakin minulle, eikä ole päivääkään ettenkö kuuntelisi suosikkikappaleitani. Musiikki on mukana arjessani aamusta iltaan. Iltaisin nukkumaan mennessä kuuntelen rauhoittavaa musiikkia, jotta nukahtaisin nopeammin.