Hei! Olen Eveliina – 26 vuotta ja 135,8 cm pitkä. Sairastan harvinaista sairautta, Rapadilino syndroomaa. Meitä on tietääkseni 20 Suomessa ja muualla maailmassa muutama. Rapadilino on suomalaiseen tautiperimään kuuluva syndrooma, johon kuuluu lyhytkasvuisuus sekä värttinäluun, polvilumpioiden ja peukaloiden puuttuminen. Minulla on käsissä 4 + 4 sormea.
Tykkään käydä keikoilla sekä matkustella Suomen sisällä. Kamera ja puhelin ovat aina mukana, sillä valokuvaus on minulle tärkeää ja saan sillä ajatukset muualle.
Tykkään valokuvata kaikkea, mitä eteen tulee ja minusta on ihanaa, kun voin aina palata takaisin johonkin kokemaani hetkeen. Valokuvaan keikkoja ja autoja, monesti myös kaverit pyytävät minut ottamaan heistä kuvia. Kuvailen mielelläni erilaisissa juhlissa ja tapahtumissa.
Hahmotushaasteen takia tarvitsisin vielä apua valotuksissa yms. asioissa. Haluaisin kehittyä kuvaajana niin, että jonakin päivänä voisin kiertää keikoilla, juhlissa ja tapahtumissa oikeana kuvaajana. Pääsääntöisesti jaan tällä hetkellä kuvia omalle Instagram-tililleni.
Valmistuin vuonna 2018 merkonomiksi erityisammattiopistosta. Vaikka vaatekaupassa tehdyt harjoittelujaksot olivat mukavia ja hommia riitti eli ei tullut tylsää, parasta vaatekaupassa oli, kun pääsin kassalle työskentelemään ja minuun luotettiin. Tunsin olevani yksi joukosta. Koen silti, että kaupan ala ei ole minulle. Olen kuitenkin valmis kokeilemaan palkkatyötä esimerkiksi vaatealalla, sillä ruokakaupassa työskentelyssä tarvittaisiin käsivoimia ihan eri tavalla.
Syksyllä 2019 lähdin vielä opiskelemaan nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Valmistuin sieltä 2021 keväällä ja olen siitä asti tehnyt välillä töitä ohjaajana nuorten leirillä. Siellä on ollut mukavaa työskennellä nuorten kanssa. Olen ohjannut heille erilaisia leikkejä ja ryhmäytymishommia. Tuntuu että nuoriso- ja yhteisöohjaaja on se, mitä haluan työkseni tehdä, ja siinä sivussa valokuvaushommia.
Aloin haaveilemaan nuorisotyöstä jo yläasteella, jossa olin yhdeksännellä luokalla tukioppilaana koulun 7-luokkalaisille. Pidimme pitkin lukuvuotta seiskoille kerhoa, jossa pelailtiin erilaisia ryhmäpelejä. Järjestimme myös tiistaisin tunteja, joilla autettiin läksyissä, pelattiin, leivottiin ja järjestettiin erilaisia ryhmäleikkejä. Pimeässä koulussa oli hauskaa leikkiä piilosta, se oli kaikkien mielestä kerhossa kivaa. Tätä piilosta pimeässä olen ohjannut myös nuorten leirillä.
Parasta työssä on, kun saa nuoret innostumaan jostakin hommasta ja näkee sen ilon heidän kasvoillaan. On myös ihanaa olla jollekin se turvallinen aikuinen.
Olin keväällä 2020 työharjoittelussa Kulttuuripaja Kajolla, joka on suunnattu 18–35-vuotiaille. Kajolla ohjasin erilaisia ryhmiä, kuten valokuvausryhmää. Nyt lokakuussa aloitin Kajon vertsikkakoulutuksen, jossa opitaan vertaisohjaamista. Koulutuksessa voin ohjata itsenäisesti ryhmiä ja olen poistunut joka kerta mukavuusalueeltani, koska en tykkää piirtää enkä maalata. Mutta koulutuksessa olen tehnyt sen, mitä on “vaadittu”. Se on ollut minulle kertausta nuorisoalan koulutuksesta.
Tykkään kirjoitella tekstejä. Ala-asteella tein paljon erilaisia tarinoita. Jotkut tarinat kertoivat omasta tai tutun elämästä, toiset olivat ihan vain fiktiivistä kirjoitusta. Kirjoitusinnostus kuitenkin loppui, kun kirjoitukseni hävisivät juuri, kun niitä olin varmuuskopiomassa. Osa taisi myös jäädä ala-asteelle enkä tuolloin lähtenyt kyselemään, saisinko ne takaisin.
En ole ikinä kirjoittanut julkisesti pitkiä tekstejä enkä varsinkaan itsestäni, joten katsotaan, miten bloggaus joulu–tammikuussa menee. Mutta ihanaa talven alkua, minusta kuulette joulukuussa!
Terveisin Eveliina