Tukipointti

Näkövammaisteatterin Hatunvaihtoa lastenkamarissa – näytelmästä jäi iloinen mieli

Kävin katsomassa Näkövammaisten kulttuuripalvelun teatteriryhmän lapsille ja lastenmielisille suunnatun näytelmän Hatunvaihtoa lastenkamarissa. Näytelmässä oli kuusi lyhennelmää H.C. Andersenin hieman tuntemattomammista saduista. Näyttämöllä satujen elävöittämisestä vastasivat Näkövammaisteatterin näyttelijät Olli Kytöviita, Anniina Latikka, Niko Majanmaa, Ronja Oja, Marianne Tenhami ja Karin Viitanen. Tällaiset teatteriesitykset ovat yksi toimintamuoto Näkövammaisten kulttuuripalvelun monipuolisista kulttuuritoiminnan harrastusmuodoista näkövammaisille henkilöille. Yhdistyksen tarkoituksena on myös edistää taiteen- ja kulttuurin saavutettavuutta.

Mukaan näytelmää katsomaan otin myös kaksi alle kouluikäistä lastani, joiden kanssa silloin tällöin tulee teatterissa ja konserteissa käytyä, olihan kyseessä kuitenkin lapsille suunnattu esitys. Jo esityksen aikana oli selvää, että lapset tykkäsivät esityksestä, sillä etenkin eskari-ikäinen lapseni hihitteli hassuille sadun sattumuksille vähän väliä. Esityksestä aikuisen näkökulmasta mielenkiintoisuutta lisäsi se, että kuvailutulkkaus oli rakennettu taitavasti esityksen sisään. Samalla kun esiintyjät vaihtoivat rooliasuja näyttämöllä, kuvailivat he lastenkamarin ”aarrearkuista” löytämiään pukuja ja rekvisiittaa luontevasti ja tarkasti. Erityisesti nuorempi lapsistani tykkäsi esityksessä juuri siitä, että rekvisiittana käytettyjä tavaroita kuvailtiin selkeästi ja esimerkiksi harjanvarsi, joka toimi esityksessä hevosena, kerrottiin osana näytelmää eikä harjanvarren tehtävää tarvinnut pienen arvailla.

Elävä musiikki osana esitystä oli myös loistava juttu, kun soittimet olivat näyttämöllä esillä eikä suurten teattereiden lailla ”montussa” piilotettuna. Kaiken kaikkiaan esityksestä jäi sekä lapsille että aikuisille iloinen mieli ja ehkä jotain suvaitsevaisuuteen liittyvää pohdittavaakin sekä lapsen mielelle että meille aikuisille. Eskari-ikäinen lapseni antoikin miettimättä esitykselle 5/5 tähteä. Tämä oli ensimmäinen Näkövammaisteatterin esitys, jossa lasteni kanssa kävin, mutta ei taatusti viimeinen!

 

Keväisin teatteriterveisin,

Sanna Nupponen
Tukilinjan tukitoiminta

Kuva: Näkövammaisteatteri