Tukityössämme emme vain käsittele hakemuksia vaan teemme paljon neuvontaa. Tyypillinen aihe ovat vaikeasti hahmottuvat julkiset tukimuodot.
Hakijan kannalta on usein haasteellista, jos meille osoitettu hakemus koskee sellaista toimintaa tai välineitä, jotka joko työnantaja, vakuutusyhtiö tai julkinen toimija (esimerkiksi oppilaitos, Kela, sairaanhoitopiiri tai kunnan vammaispalvelut) on lain mukaan velvollinen hakijalle kustantamaan. Edellytämme nimittäin, että mahdollisuus saada hakukohde tätä kautta on selvitetty ennen hakemuksen käsittelyä Tukilinjassa.
Tarkoituksenamme ei ole tuottaa hakuprosessiin lisähaastetta vaan ohjata hakija niiden tukimuotojen ja palveluiden piirin, joihin hän saattaa olla oikeutettu. Se on kaikkien etu. Samalla näille tahoille välittyy viesti tuen tarpeesta, ja se voidaan jatkossa ottaa huomioon.
Muutamia esimerkkejä: Liikuntavammainen korkeakouluopiskelija haki Tukilinjalta apurahaa sähköavusteiseen kolmipyörään, jotta hän voisi kulkea sillä koulumatkat. Lähetin opiskelijalle lisäselvityspyynnön, jossa pyydettiin kunnan vammaispalveluiden päätös pyörän hankintahintaan osallistumisesta. (Vammaispalvelulain mukaan vammainen henkilö voi hakea määrärahasidonnaista tukea liikkumisvälineeseen, kuten esimerkiksi autoon, kolmipyöräiseen polkupyörään tai tandempyörään.) Hakija lähetti parin kuukauden kuluttua vammaispalveluiden päätöksen, jossa hänelle oli myönnetty puolet pyörän hankintahinnasta. Tukilinjafoorumi myönsi puuttuvan puolikkaan.
Toinen tapaus: Pitkäaikaissairas hakija lähetti hakemuksen pienyrittäjän apurahasta yritystoiminnan aloittamisessa tarvittaviin välineisiin. Hakijalla oli pitkä työhistoria ja hän oli työeläkeyhtiön kustantamassa ammatillisessa kuntoutuksessa. Ohjasin hänet hakemaan työeläkeyhtiöstä elinkeinotukea yritystoiminnan perustamiseen. Muutaman kuukauden kuluttua hakija soitti ja kertoi saaneensa useiden tuhansien eurojen elinkeinotuen. Hän kysyi, voisiko nyt hakea Tukilinjalta apurahaa yritystoiminnan laajentamisessa tarvittaviin välineisiin. Kerroin sen olevan mahdollista.
Näkövammainen lukio-opiskelija haki tietokonetta opiskelun apuvälineeksi. Lisäselvityspyynnössä häntä pyydettiin selvittämään, voisiko tietokoneen saada Kelan kautta. (Kela voi myöntää vaativia apuvälineitä koulunkäynnin tueksi jo peruskoulun 7. luokalta alkaen, jos henkilö ei sairauden tai vamman vuoksi selviydy opinnoissaan ilman apuvälinettä.) Kuukauden kuluttua hakija perui Tukilinjan hakemuksen, koska oli saanut tietokoneen Kelalta.
Apuvälineitä ja palveluita myönnetään lukuisien eri lakien ja asetusten perusteella, minkä vuoksi hakijan voi olla vaikea hahmottaa, mihin tukimuotoon hän voisi olla oikeutettu. Tarkennamme alkuvuoden aikana hakuohjeita tarvittavien selvitysten osalta. Jos hakuprosessin aikana herää tähän liittyviä kysymyksiä, ota yhteys meihin tukitoiminnan koordinaattoreihin!
Kirsi Tuovinen
Tukitoiminnan koordinaattori
Kuvateksti: Neuvoimme hakijoita myös marraskuussa Apuvälinemessuilla.