Tukipointti

DiDan kulissien takana

Tänä syksynä olen päässyt ensimmäistä kertaa elämässäni seuraamaan läheltä yleisötapahtuman tuottamista, kun olen osallistunut DiDa 2016 -tapahtuman ohjausryhmään. En voi muuta sanoa kuin että onpa ollut mielenkiintoista, vauhdikasta ja ennen kaikkea kivaa!

Tapahtuman tuottaja Mervi Leivo on alansa rautainen ammattilainen niin kuin muutkin ohjausryhmän jäsenet omissa ammateissaan. Lisäksi kaikilla on aikuisten oikeasti yhteinen määränpää, jota kohti kulkea. Olen saanut toimia tuottajan apuna erityisesti yhteydenpidossa vammaisalalla toimiviin järjestöihin, kun olemme organisoineet Tavastian pääohjelman lisäksi muita tapahtumia. Niitä on syntynyt niin Tavastian aulaan kuin toiseksi päätapahtumapisteeksi muodostuneeseen Laituri-tilaan Kampin Narinkkatorin laidalla.

Tässä työssä minua on ilahduttanut erityisesti se, miten innokkaasti uuteen tapahtumaan on joka puolella suhtauduttu. Vaikka resurssit ovat tiukalla, on osallistuminen uuteen vammaisten päivän yhteiseen yleisötapahtumaan koettu niin merkittäväksi, että mukaan on haluttu lähteä. Luomme nyt verkostoa tuleviakin vuosia varten.

Yhteydenpito on poikinut tapahtumaan myös lisäideoita. Kyselin vapaaehtoisia Helsingin Kehitysvammatuki 57 Vekkari-toiminnasta, joka tukee kehitysvammaisia ihmisiä toimimaan vertaisryhmien vetäjinä ja vapaaehtoistoimijoina. Nyt meillä on DiDassa vapaaehtoisia, jotka jakavat mainoksia tapahtumapäivänä Helsingin keskustan alueella. Eikä siinä kaikki: yksi heidän vapaaehtoisista vertaisryhmien vetäjistään tulee pitämään taidepajaa Tavastian DiDa-juhlaan!

Ohjausryhmä oli yhtä mieltä siitä, että vapaaehtoisille tulee tarjota jonkinlainen pieni kiitos työpanoksestaan. Ainakin lämmintä suuhunpantavaa keskellä pimeää ja kylmää vuodenaikaa pitää löytyä, kun osa työstä tapahtuu ulkona. Eikä tapahtuman muukaan tekijäkunta kaloreitta selviä. Siitä se ajatus sitten pop up -kahvilastakin lähti, kun ei vammaisia leipureita tai kahvilatyöntekijöitä työllistävää kahvilaa tapahtumapaikan läheltä löytynyt. Ystävyyden kahvilaketjusta löytyi yhteistyökumppaniksi Pasilan toimintakeskus, joka lähti mielellään toteuttamaan tapahtumaan pop up -kahvilaa. Se on auki myös yleisölle!

Vammaisten päivä sijoittuu tänä vuonna joulukuun ensimmäiseksi lauantaiksi. Se aiheutti hieman päänvaivaa, sillä kauppakeskusten pop up -liikepaikat oli varattu. Onneksi yhtenä tapahtumapaikkana toimiva Helsingin kaupungin info- ja näyttelytila Laituri ilmoitti, että kahvila voidaan järjestää heidän tiloissaan.

Joulukuun alku tarjosi myös mahdollisuuksia. Yksi niistä oli järjestää taide- ja käsityöpainotteiset myyjäiset, joissa tarjolla olisi laadukkaita vammaisten taiteilijoiden ja käsityöläisten tuotteita. Idea sai siivet alleen, ja ensimmäisen DiDan joulumyyjäisiin ovat tulossa ainakin Lyhty ry:n tekstiilityöpaja Luovilla, joka tarjoaa käsityö- ja taidepainotteista työpajatoimintaa kehitysvammaisille henkilöille, sekä autismisäätiön kohtaamispaikka Keppulin taidekäsitöiden myymälä. Muidenkin kanssa neuvotellaan.
Keskusteluissa syntyi ajatus suuremmistakin vammaisalan käsityötaiteilijoiden joulumyyjäisistä. Tämä jää vielä odottamaan tulevia DiDa-tapahtumia.

Sanna Nupponen
Tukitoiminnan koordinaattori
Yhteisö- ja yhteistyöapurahat