Blogilinjalla: Katariina

Ylioppilaskirjoitukset ja Tourette

Kirjoitin tänä syksynä ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen ja maantieteen. Ylioppilaskirjoitukset ovat jännittävät ihan kenelle tahansa. Monella lukiolaisella kirjoituksiin liittyy myös ylimääräisiä jännityksen aiheita. Monet jännittävät koekysymysten lisäksi sitä, miten paha migreeni sattuu sille päivälle iskemään. Toinen toivoo, ettei saa epilepsiakohtausta juuri kirjoituspäivänä. Paniikkihäiriön kanssa elävät ehkä jännittävät, saavatko paniikkikohtauksen. Minä jännitin, että mitäköhän minun kehoni mahtaa tehdä juuri sinä päivänä. Touretten syndrooma aiheuttaa ylimääräisiä ja tahattomia liikkeitä sekä ääniä eli tic-oireita.

Vähän ennen syksyn ensimmäistä ylioppilaskirjoituspäivää, minulla alkoi uudenlainen “lösähtämis”-tic. Se tarkoittaa oiretta, jossa osasta kehoni lihaksista lähti noin kymmeneksi sekunniksi voimat. Yleensä oireen takia kaaduin maahan. Otin pyörätuolin käyttöön ja sidoin kaulahuivilla yläkroppani pyörätuoliin kiinni, etten kaatuisi tietokoneen päälle.

Lukeminenkin oli välillä aika vaikeaa. Kirja lensi ticcien takia käsistä ja keskittymien oli hankalaa. Aloitin lukemaan hyvissä ajoin jo kesällä, mutta en pysynyt lukusuunnitelmassa ollenkaan. Se miten pystyn toimimaan ja lukemaan, riippuu paljon ticeistä. Välillä joudun vaihtamaan täysin päivän suunnitelmaa ticcien takia. Lukeminen ei onnistu, jos silmät vetävät ylöspäin ja kädet vispaavat ilmassa.

Erityisjärjestelyt hoidettiin koulun puolesta erinomaisen hyvin. Sain lisäaikaa, oman tilan ja valvojan. Koko koesuoritus myös äänitettiin siltä varalta, etten pystyisi kirjoittamaan itse ja minun pitäisi alkaa sanella vastauksia avustajalle kesken kokeen. Sellaista kirjoittamista pidemmäksi aikaa estävää tic-oiretta ei kuitenkaan onneksi tullut.

Nämä erityisjärjestelyt ovat välttämättömiä monille kirjoittajille, vaikka toki vievät aikaa ja rahaa. Samassa tilassa muiden kanssa, jatkuvat huutoni ja isot pakkoliikkeeni, pilaisivat muiden koesuoritukset ja tilanne olisi minullekin kohtuuttoman stressaava. Kirjoitukset onnistuivat kaikesta huolimatta hyvin. Alustavien pisteiden mukaan mun syksyn kirjoitukset menivät paljon odottamaani paremmin. Nyt odottelen jännityksellä lopullisia tuloksia!