Istun pyörätuolilla epäergonomisesti sivuttain, jalat toisen käsinojan yli, ja kirjoitan. Suustani kuuluu jatkuvaa “plop plop plop” -ääntä. Jos yritän kävellä, polveni hakkaavat yhteen ja pyörin itseni ympäri. Pyörätuoli on taas aktiivisessa käytössä. Olin eilen aamulla puhumassa eräässä koulussa opettajille Tourettesta. Jonkin aikaa kotiinpaluuni jälkeen kaikki meni mallikkaasti, kunnes alkoivat mitä kummallisimmat oireet.
Kaikki alkoi noin klo 13:10 velttouskohtauksella, jonka aikana en pystynyt ollenkaan liikkumaan tai puhumaan. Ainoastaan silmät liikkuvat. Kesken velttouskohtauksen silmäni alkoivat pyöriä päässäni, mennä kieroon ja täristä. Kehoni heräsi velttouskohtauksesta suhteellisen nopeasti. Jo 25 minuutin päästä eli klo 13:35 pystyin liikkumaan, mutta silmät jatkoivat villiä menoaan. Sen lisäksi puhekyky pysyi poissa ja vähän väliä lösähdin muutamaksi sekunniksi ja nousin taas ylös.
Puhetta en saanut tuotettua ainakaan suomeksi. Ticcasin kyllä siansaksaa. Tic-puheeni muistutti etäisesti milloin mitäkin maailman kieltä. Noin tunnin huusin ja puhuin sanoja, jotka eivät tarkoittaneet mitään. Silmät vaeltelivat, menivät kieroon ja olivat sumeat. Asumisyksikköni ohjaaja istui edessäni ja koppaili milloin mihinkin suuntaan putoavaa päätäni.
Klo 14:45 siansaksa vaimeni, koska velttouskohtaus tuli uudestaan. Silmätkin rauhoittuivat. Tällä kertaa velttous kesti yli tunnin. Keho lähti liikkelle uudestaan noin klo 16:00… Käsiä lukuunottamatta. Excuse me, aivot?! Miten tämä kroppa voi toimia näin? Kaikki muut kehonosat siis toimivat, paitsi kädet. Kyky puhua jotain muuta, kuin siansaksaa ei sekään palannut.
Kädet alkoivat noin tunnin jälkeen toimia, mutta vielä tänäänkin mennään siansaksalinjalla. Eli siis nyt “plop plop plop” ja “siulala” -tyyliset lausahdukset ovat kaikki, mitä saan ääneen sanottua. Nämä ovat hyvin erikoisia oireita, joita on itsekin vaikea ymmärtää. Onneksi nyt kuitenkin kädet toimii ja saan kirjoitettua.
Minulla on ollut pitkään toinen toistaan kummallisempia oireita ja usein ne vaikeuttavat elämääni paljon. Onneksi on myös hetkiä, jolloin pystyn istumaan järven rannalla ja vähät välittämään ticeistä. Linnut eivät ymmärrä kiroilua ja muut eivät sitä kuule.