Kun saan tic- tai velttouskohtauksen, ihmiset ympärilläni voivat vain helpottaa senhetkistä oloani. Vaikka kuinka haluaisimme, mitään taikatemppuja minun parantamiseksi ei ole vielä keksitty. Olen ollut tällaisessa tilanteessa paitsi autettavan myös auttajan roolissa.
On kamalaa nähdä toisen kärsivän. Varsinkin, jos ei ole mitään keinoa helpottaa toisen oloa. Lukemattomia kertoja olen ollut tilanteessa, jossa en yksinkertaisesti tiedä miten voisin auttaa toista.
Olen viettänyt pakko-oireisesta häiriötä sairastavan ystäväni tukena monta yöllistä tuntia. Yritin tukea häntä läpi kamalien pakko-oireiden ja vaikeiden tunteiden. On aina vaikeaa katsoa toisen kärsimystä vierestä. Voin vain kuvitella, kuinka raskasta sen kaiken kokeminen on hänelle itselleen.
OCD on kuin pieni ahdistunut ja pelokas ukkeli, joka asuu aivoissa. Tämä OCD-ukkeli on jokaiselle pakko-oireista häiriötä sairastavalle erilainen. Se karjuu inhottavia ajatuksia aivoihin. Ukkeli käskee toimimaan tietyllä tavalla, jotta vältetään epämiellyttävä tunne tai tapahtuma. Jonkun OCD-ukkeli käskee laskemaan kymmeneen joka kerta kun syödessään nielaisee, ettei perheelle käy mitään pahaa. Toisen OCD-ukkeli käskee pesemään käsiä niin kauan, että tuntuu “oikealta”. Joillekin on vaikea edes aloittaa käsien pesua tai syömistä, koska ahdistus toimintaan liittyen on niin voimakas.
OCD ei usein näy päällepäin samalla tavalla kuin vaikka minun Touretteni. Sen lisäksi niille, jotka eivät tiedä OCD:sta, pakko-oireet voivat näyttää siltä, että ihminen ei vaan yritä tarpeeksi. Sen kauempana totuudesta ei voitaisi olla. OCD on pahimmillaan jatkuvaa taistelua pään sisällä kenenkään näkemättä.
Ystäväni haluaa ja tarvitsee apua, mutta ei valitettavasti itsekään tiedä miten häntä voisi auttaa. Olen usein asiasta vihainen. En ystävälleni, vaan hänen puolestaan maailmalle, yhteiskunnalle ja lääketieteelle. Miksi ystävää ja muita OCD:n kanssa eläviä ei voida helposti parantaa? Miksi ei ole täsmälääkettä? Miksi avun saaminen on niin vaikeaa? Tiedän, että asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta toivoisin vain, että hänellä olisi helpompaa.
OCD:n pakko-oireisiin ei ulkopuolinen saisi mennä mukaan. Minusta usein tuntuu, että voisin nopeuttaa ja helpottaa ystäväni pakko-oireita varmistelemalla hänen puolestaan. Olen kuullut, että pitkällä aikavälillä se vain pahentaa oireita. Emme voi mennä mukaan varmisteluun, vaikka haluammekin saada läheisemme uskomaan, että kädet ovat jo puhtaat, tai että kukaan ei kuole vaikka syödessä nielaisun jälkeen ei laskekaan kymmeneen. Siinä se haaste onkin. OCD-ukkeli pitäisi hiljentää, mutta miten?