Blogilinjalla: Heidi

Yllättävääkö?

Yllättävääkö?

No ei todellakaan. En ole kotona rustaamassa työhakemuksia. Istun huoneessani erään kuntoutuskeskuksen uumenissa. Muistatteko, mitä kirjoitin nelikenttäanalyysini “uhkat”-osioon? Että pienikin heilahdus hauraassa elämänhallintani tasapainossa saa aikaan katastrofin?

Juuri niin tässä sitten lopulta kävi. Olin riidellyt jo jonkin aikaa Eddien kanssa (kts. postaus 4.9. “perustiistai(ko)?”) ja toimin, niin kuin aina ennenkin; lähdin korjaamaan pientä viiltohaavaa moottorisaha-amputaatiolla. Toisin sanoen lähdin korjaamaan pientä ongelmatilannetta järkyttävällä rytinällä ja  erinäisillä, täysin ylimitoitetuilla toimenpiteillä.

Lapsuuden trauman vuoksi minulla on järkyttävä hylätyksi tulemisen pelko. En pelkää välttämättä romanttisen tai seksuaalisen partnerin menetystä sinällään; pelkään hylätyksi tulemisen kokemusta. Tästä syystä PTSD-oireeni saattavat aktivoitua jo hyvinkin lyhyiden suhteiden jälkeen. Niin kävi tälläkin kertaa.

Asioiden mentyä pahasti metsään Eddien kanssa tein typerän korjausliikkeen ja rekisteröidyin useammalle deittisivustolle. On ihme, etten saanut jännetupin tulehdusta kaikesta oikealle svaippaamisesta. Valvottuani muutaman yön riitojen vuoksi sain kuningasidean ja kutsuin kaikki matchini synttäribileisiin.

Wohoo!

Herätessäni aamulla olin saanut jäätävän määrän myöntäviä vastauksia synttärikutsuihini. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa; joko copypastata peruutusviestejä hirveällä tahdilla tai lähteä karkuun. Tein tavallaan molemmat, sillä olin sekä hermoromahduksen että sydänkohtauksen partaalla iltapäivään mennessä.

Sydänvikani ja myös psyykeni oireilivat siihen malliin, että päädyin lopulta soittamaan ambulanssin. Vietin ensimmäisen viikon sairaalassa, jonka jälkeen pääsin siirtymään kuntoutusosastolle. Ja täällä olen siis edelleen.

En ole uskaltanut avata sosiaalisen median kanaviani liki kahteen viikkoon, deittisovelluksista puhumattakaan. En ollut turhan tarkka svaippaamisissani, kaikki nuoret (aargh) ja hyvännäköiset pääsivät tykkäämislistalleni. Tämä kuvastaa toimintatapani absurdiutta todella hyvin; viimeaikaiset suhteeni ovat kaatuneet ikäeron tuomiin näkemyseroihin. Ja jälleen kerran listani oli täynnä 20-30-vuotiaita miehen- ja myös muutamia naisenpuolikkaita.

Onni onnettomuudessa; kuntoutuskeskuksessa, jossa olen, on tarjolla bilateraalisiin silmänliikkeisiin ja sähköimpulsseihin perustuvaa EMDR-terapiaa, jonka tiedän auttaneen monia, vakavista PTSD-oireista kärsineitä ystäviäni. Kyseistä terapiamuotoa tarjotaan vain harvoissa kunnissa julkisena palveluna.

“EMDR on lyhennys englanninkielisistä sanoista Eye Movement Desensitization and Reprocessing.

Menetelmän perustana on asiakkaan omat elämänkokemukset, sekä kyky ja halu kohdata kokemuksiinsa liittyviä vaikeita tunteita.

EMDR-terapia antaa mahdollisuuden vaikeiden kokemusten ja nykyisyyttä häiritsevien muistojen työstämiseen.
Menetelmän käyttö voi merkittävästi nopeuttaa traumaattisesta tapahtumasta toipumista ja vähentää asiakkaan kokemaa stressiä menneisyyden tapahtumista.

Asiakkaalle tulee realistisempi näkemys menneisyyden tapahtumasta, ja hän voi levollisesti ajatella tapahtunutta yhtenä osana elämänhistoriaansa.” <Suomen EMDR-yhdistys – Suomen EMDR-yhdistys ry>

Sitä odotellessa. Ja nyt tunnelin päässä näkyy jo todella paljon valoa; olisinkohan jo peräti tunnelin suulla, pääsemässä takaisin omaan elämääni kiinni?

 

XoXo Hede