Hei taas.
Huomaatte kenties, että otsikon päivämäärä ei ole sama, kuin tämän postauksen julkaisupäivämäärä. Jälleen kerran elämä tuli suunnitelmieni tielle; minut tuotiin viime viikon lopulla ambulanssilla keskussairaalaan. En mene sairaalajaksoni syihin sen kummemmin, koska vierasbloggausjaksoni alkaa olla lopuillaan. Haluan tehdä sen, minkä lupasinkin, eli “Bucket Listin”, suoraan -kieli poskella- suomennettuna “ämpärilistauksen”. Toisin sanoen listan unelmistani ja asioista, jotka haluan saavuttaa ennen hetkeä “X”.
Oheisessa kuvassa näette tämän vuoden keväällä laatimani unelmakartta-aihion, jonka en odottanut muuttuvan kovin paljoa ainakaan tämän vuoden aikana. Korkeintaan laajenevan. Mutta toisin kävi; tällä hetkellä, kun katson yllä olevaa kuvaa, oma keväinen maailmani tuntuu kovin vieraalta. Niin paljon on ehtinyt tapahtua ja muuttua niin lyhyessä ajassa. Mistä sitten unelmoin tällä hetkellä? Vielä viime viikolla vastaukseni olisi ollut lyhyt ja ytimekäs: elämähalun palaamisesta. Toisaalta – olin henkisesti ja fyysisesti jo niin lopussa, että vastaukseni olisi saattanut olla lakoninen ja surullinen “en mistään”.
Tällä viikolla tilanne on kuitenkin jo huomattavasti valoisampi ja listallani on jo paljon muutakin, kuin pelkkää tyhjää. Suurin unelmani on saada käyttää ammattinimikettä “kirjailija”. Toisin sanoen haluan saada sekä Lontoon-opaskirjan että romaaniaihioni eteenpäin, valmiiksi. Jostain syystä tämä unelma on hyvin yleinen etenkin suomalaisille. Olisi mielenkiintoista selvittää joskus, mistä tämä johtuu. Pieni maa, viisi miljoonaa ihmistä, kolme miljoonaa kirjailijaksi haluavaa. Tai jotain sellaista.
Unelmoin myös liikuntakykyni ja kehonhallintani palauttamisesta parin vuoden takaiselle (kuitenkin siis onnettomuuden jälkeiselle) tasolle. Motivaationi oli korkealla heti onnettomuuden jälkeen ja kävin fysioterapian lisäksi harrastamassa monia erilaisia lajeja. Elämän vaikeutuessa motivaatio alkoi kuitenkin hiljalleen hiipua. Tai ei ehkä niinkään motivaatio, vaan ennemminkin aikaan saaminen. En vain ole saanut enää samalla tavalla asioita aikaan, kun het onnettomuuden jälkeen.
Haluaisin ratsastaa, suppailla, rullaluistella ja tanssia. Ja mikä estää? Me, Myself & I. Oma saamattomuus. Ja tässäpä seuraava unelmani; saada taas aikaan asioita. Olisi toki ihanaa saada kehonhallintani siihen pisteeseen, että voisin jatkaa Lontoossa hieman harrastamaani plus-mallin uraa. Nollakoon mallimittoihin en palaa enää koskaan, enkä haluakaan palata. Rakastan ruokaa, jäätelöä ja makoilua ihan liikaa .. enkä myöskään halua edustaa tai ylläpitää luurankomaista kauneusihannetta. Omalle kohdalleni se toi paitsi syömishäiriön, myös mielenterveyden ongelmia.
Jos aikani riittää, teen vielä postauksen aikuisiällä alkaneesta syömishäiriöstä. Ellei riitä, kirjoittanen aiheesta lehtiartikkelin lähiaikoina.. joten pysykää kuulolla.
Mitä muuta unelmakarttani sisältää? Olen aina rakastanut matkustamista, joten tämä ikuisuushaave on ja pysyy kartallani. Haluan palata ainakin Japaniin ja Lontooseen vielä tämän elämäni aikana.. ja mieluummin toki jo tulevien parin vuoden sisällä. Haluan myös päästä parhaan ystäväni mukaan Las Vegasiin- Kaupunki ei sinänsä houkuta minua, mutta syöpää sairastavan ystäväni unelmamatka on asia, jota en jätä väliin, ellen ole kirjaimellisesti pää kainalossa.
Ja nyt. Jos luit tähän asti, päivitäthän myös oman unelmakarttasi?
XoXo Hede