Olen itsetunto- ja tavoitevalmentaja. Journalisti ja sisällöntuottaja. Valokuvaaja. Entinen sairaanhoitaja, nykyään myös mielenterveyskuntoutujien ohjaaja.
Olen ratsastaja, sukellusapukouluttaja ja kauhuleffafriikki. Olen myös pitkäaikaissairas, erityisherkkä ja vammainen.
Olen Heidi Merima, 47, Pihtiputaalta.
Asuin ennen “Puttaalle” muuttoa Lontoossa ja Brightonissa. Muuton sinne piti olla pitkäaikainen ratkaisu. Liikuntavammani paheni kuitenkin pandemian ja ulkonaliikkumiskiellon vuoksi niin paljon, että oli palattava Suomeen. Olen silti sydämeltäni ikuinen lontoolainen – kenties siksi, että vietin ison osan lapsuuttani matkustaen merikapteeni-isäni ja tullin jaostopäällikkö -äitini kanssa. Lontoo oli heillekin kuin toinen koti, ja nyt heidän kuoltuaan tunnen Lontoossa heidän läheisyytensä ihan toisella tavalla kuin Suomessa.
Suomeen paluulleni oli myös toinen syy. Läheisin ystäväni Hanna sairastui syöpään viime keväänä. Asunnon saaminen Suomesta ja etenkin Hannan läheltä kaupunkialueelta oli haastavaa. Päädyin laittamaan Facebookiin kyselyn, olisiko jollain ystävälläni tiedossa minulle sopiva asunto.
Tiina, johon olin tutustunut haastateltuani häntä radioon, vastasi: “meillä on tilaa, mutta tämä on sitten Pihtiputaalla!”
Kuukautta myöhemmin pakkasin vähäiset tavarani ja muutin asumaan Kärväskylän vanhaan kyläkouluun. Tiina perheineen asuu alakerrassa, minä kissoineni yläkerrassa. Pihalla on kaupunkilaistytön suureksi ihmetykseksi lehmiä, lampaita ja kanoja.
Tämä kuulostaa ihan tavallisen ihmisen elämältä, eikö kuulostakin?
Tavallinen minä olenkin, vaikka olenkin pitkäaikaissairas, vammainen ja erityisherkkä. Sairasteluni alkoi 2000-luvun alussa, jolloin burn outini diagnosoitiin ADHD:ksi ja virhelääkitys johti ensin riippuvuuteen ja myöhemmin sydänläpän tuhoutumiseen. Sain sydänläppäproteesin vuonna 2009, jonka jälkeen olin vuoden kuntoutuksessa. Liikuin alkuun pyörätuolilla, myöhemmin rollaattorilla.
Kuntouduin työkykyiseksi ammatillisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan kautta. Perustin media-alan kollektiivin vuonna 2011, ja vuonna 2015 kollektiivi virallistettiin yritykseksi. Menin samana vuonna naimisiin. Muutaman vuoden kuluttua päädyimme kuitenkin eroamaan ja juuri, kun olin pääsemässä jaloilleni, jouduin vakavaan autokolariin.
Muistan ikuisesti herätyksen TAYSin teho-osastolla. En pystynyt kohdistamaan katsettani ympärilläni oleviin ihmisiin ja heidän puheensa kuulosti vanhanaikaisen modeemin vinkunalta. Sain kuitenkin selkoa sanoista “halvaantunut” ja “selkäydin tuhoutunut.”
Elän ihanan tavallista, tavallisen ihanaa elämää. Teen unelmieni töitä, harrastan monipuolisesti ja tapaan ystäviä. Halvaus ei jäänyt pysyväksi, vaikka niskani ja selkäni ovat murtuneet. En ole täystyökykyinen ja väsyn nopeasti, mutta mitä sitten?
Olin todella otettu, kun minut kutsuttiin Tukilinjan vierasbloggariksi. Pääsen jakamaan kanssanne huikean kesän. Tarjoan omille asiakkailleni itsetuntokuvauksia ja -valmennusta, käsikirjoitan ja toteutan radiodokumenttisarjaa Yle Areenaan. Teen satunnaisia vuoroja mielenterveyskuntoutujien ohjaajana, kierrän luennoimassa itsetunnon merkityksestä ja lähden heinäkuussa kuukaudeksi Lontooseen kirjoittamaan matkaopaskirjaa vammaisille ja pitkäaikaissairaille matkailijoille.
Työprojektien lisäksi jaan kanssanne oman arkeni riemuja ja haasteita. Joitakin vuosia jatkuneet oireeni ovat saamassa nimiä. Erityisherkkyys ja syömishäiriö ovat uusia, vielä tässä vaiheessa epävarmoja diagnooseja, jotka mietityttävät arjessani.
Heinäkuussa alkava Iso-Britannian seikkailu jännittää erityisen paljon: millä motivoin itseni kuntoilemaan vähän enemmän, jotta jaksan kiertää Lontoota? Jää nähtäväksi.
Tervetuloa matkakaveriksi kesäseikkailuuni!
XoXo Hede