Elämäni on murroksessa ja tunnelin päässä näkyy valoa. Tarvitsen kuitenkin vielä muutaman päivän toipumis- ja miettimisaikaa, ennen kuin voin kertoa mitä elämässäni seuraavaksi tapahtuu. Joten palatkaamme Lontooseen! Jäimme viimeksi siihen, että olin tehnyt voltin etukautta kierteellä suoraan naamalleni asvaltille. Ja päätynyt sairaalaan, jossa vietin muutaman päivän.
***
Sain mukaani lääkityksen, joka väsytti aivan julmetusti. Avustajani kiersi opaskirjaa varten tarkistettavia kohteita sillä aikaa kun minä torkuin vastamelukuulokkeet päässä ja katselin toisella silmällä realitya suoratoistopalveluista. Lontoo on minulle äärimmäisen rakas kaupunki, joten sisällä olo alkoi pänniä hyvin nopeasti -ja hyvin pahasti.
Jalkani eivät oikeastaan kantaneet, mutta pääsin silti kitkuttelemaan itseni pihalle. Jäin istumaan jalkakäytävälle ja katselin ihmisvilinää ympärilläni. Lontoo on siitä ihana kaupunki, että voit istua ja jopa nukkua lähes missä tahansa ulkoilmassa, eikä kukaan ihmettele tekemisiäsi. Päinvastoin; pienimmätkin puistoläntit ovat päivisin täynnä lounastauoillaan torkkuvia pukumiehiä, äitejä lapsineen, ystäväporukoita ja pariskuntia. Yksi vammainen suomalainen mahtui siis varsin hyvin joukkoon.
Jumalaton helle yhdistettynä normaalia heikompaan fyysiseen kuntoon kävi kuitenkin hyvin nopeasti turhan raskaaksi yhdistelmäksi ja minun oli palattava sisälle. Halusin kuitenkin ottaa reissustani kaiken mahdollisen irti, joten päätin turvautua mielikuvituksen, aistien ja tosi-tv:n yhdistelmään.
Tuumasta toimeen. Ovet ja ikkunat auki, tällä tavoin sain parvekkeen alla olevan ranskalais-afrikkalaisen ravintolan tuoksut sisään. Testasin ensimmäiseksi kokkiohjelmia. -Toimiva yhdistelmä, koin olevani mukana huippukokin grillibileissä. Jatkuva kokkiohjelmien katselu alkoi kuitenkin aiheuttaa jatkuvaa nälkää -eikä ruoka kuitenkaan maistunut ollenkaan- joten päätin kokeilla jotain muuta.
Löysin tuoreen kauden yhdestä lempisarjastani, lasinpuhaltajien kilpailusta. Ohjelmassa huipputaitavat lasinpuhaltajat taikovat upeita luomuksia tulikuumasta lasimassasta valtavien uunien ja liekkien keskellä. Savun voi melkein aistia. Ja tässä tapauksessa alakerran grillibileistä tuleva savu oli täysin todellista. Television huudot sekoittuivat ulkoa tuleviin huutoihin ja musiikkiin. Silmät kiinni, muut aistit auki.. ja päiväni parani kertaheitolla.
Olin tullut Lontooseen hakemaan elämyksiä. Tämä ei ollut ihan sitä, mitä olin odottanut, mutta hei -sain elämykseni! Ja vaikka suurin osa matkasta meni omalla kohdallani vuodepotilaana, jotain huikeaa oli kuitenkin vielä tulossa. . .
Siitä lisää seuraavassa -ja viimeisessä- Lontoo-osassa.
***
Paluu nykyhetkeen tapahtuu äkisti, kun huoneeni ovi aukeaa. Tai no -kylpyhuoneeni. Osasto, jolla olen, on niin tupaten täynnä, että minut on majoitettu .. no, vessaan. Lääkärit, jotka tulevat sisään, ovat kuin saippuasarjan hahmoja. Toinen toistaan komeampia. Jään tuijottamaan hölmönä – ja puolet, mitä minulle sanotaan, menee ohi korvien.
Pääsenköhän kotiin? Vai tehdäänkö minulle joku toimenpide?
Juuri nyt en ole asiasta ihan varma.
Tyypillistä!
XoXo Hede