Uskon karmaan, kohtaloon, merkitykseen ja niin edelleen. Siinä lienee yksi syy sille, etten ole katkeroitunut vammauduttuani usealla eri tavalla ja sairastuttuani pitkäaikaisesti vammojen lisäksi.
En voi tietenkään väittää itkeneeni tai raivonneeni lukemattomia kertoja, mutta lopulta kaikelle tuskalle on kuitenkin löytynyt suurempi (ja parempi!) tarkoitus, kuin olisin koskaan osannut odottaa. Siitä pääsemme tämän päivän aiheeseen.
Kerroin aiemmin viettäneeni kuukauden Lontoossa tarkoituksenani kirjoittaa jo aiemmin aloittamani vammaisille ja pitkäaikaissairaille matkailijoille suunnattu Lontoo-opaskirja mahdollisimman valmiiksi.
Ihminen suunnittelee, universumi nauraa. Reissustani kehkeytyi kuitenkin mieletön; ja kuten lupasin, kerron siitä myöhemmin lisää. Nyt haluan kuitenkin avata ajankohtaisempaa aihetta.
Lähdettyäni Lontooseen vuokranantajani päätti irtisanoa asuntoni viivytyksettä ja (omien sanojensa mukaan) muuttaa sen lyhytaikaiseksi AirBnB-yksiköksi. Kieltämättä kävi mielessä, että kyseessä on jonkinlainen tarve tehdä kiusaa; ajankohta juuri matkan alkaessa ja irtisanomisen syy vaikuttivat äärimmäisen tarkkaan tähdätyiltä nuolilta kohti selkääni. Tämä on kuitenkin spekulaatiota, enkä mene aiheeseen tämän syvemmin.
Palattuani Lontoosta olin paitsi kipeä, myös totaalipaniikissa. Mistä asunto tällä aikataululla ja tällaisella fyysisellä kunnolla? Tässä kohtaa universumi nauroi kuitenkin jollekin muulle, kuin minulle; yksi puhelinsoitto ja yhtäkkiä minulla oli paitsi unelmieni asunto, myös sen mukanaan tuoma unelmieni työmahdollisuus. Jälleen yksi uusi mahdollisuus, jollaisesta en ollut uskaltanut edes uneksia. Ajankohta oli tosin täysin väärä, sillä olin hyvin kaukana normaalista työkunnostani.
Joitakin kenties kiinnostaa, mitä avustaja-Eddien kanssa tapahtui. Olemme vaihtaneet viestejä päivittäin hänen jatkettuaan matkaansa kohti seuraavaa työkomennusta.. mutta enpä tiedä, kehkeytyykö tästä enempää, kuin hetken huvia, turhia toiveita.. tai ystävyys, kenties. Tai katastrofi. Jää nähtäväksi.
Mielialani alkaa olla ennallaan kaiken ahdistavan kaaoksen jälkeen. Ja mistä sen huomaa? Aloitan aamuni katsomalla mahdollisimman kieroutuneita psykologisia trillereitä ja syömällä salmiakkijäätelöä (illalla menu sisältää lisäksi tortilloja; kauppalistani on yleensä lyhyt ja ytimekäs!). Mitään sen parempaa en osaa edes kuvitella. Tämä rutiini on kuitenkin täysin riippuvainen mielialastani; pienikin notkahdus, ja jäätelö jää pakkaseen.
Tänä aamuna ei jäänyt.. eli feeniks nousee tuhkasta ja kaikki muutkin kliseet.
Xoxo Hede