Helmikuussa me Tukilinjan tukityöntekijät kävimme Autismin talvipäivien tietotorilla kertomassa toiminnastamme. Autismi- ja Aspergerliiton tapahtuma keräsi Poriin noin 400 osallistujaa. Meillä oli mahdollisuus tavata paitsi vammaisalan ammattilaisia ja lehden lukijoita, myös tukea saaneita henkilöitä ja tulevia apurahan hakijoita. Kohtaamiset tällaisissa tapahtumissa ovat tärkeitä ja tuovat myös mukavaa vaihtelua työhömme. Tässä niistä muutamia:
POTKUA TUEN HAKUUN: Eräs osallistuja ilahtui kovasti tapaamisestamme, koska oli kuullut apurahoistamme kuntoutusjaksolla ja ollut sen jälkeen puhelimitse meihin yhteydessä. Suunnitelmissa oli ollut sopivamman kulkuvälineen hankinta, mutta se oli jäänyt taka-alalle kiireisen elämäntilanteen vuoksi. Nyt hän kertoi saaneensa uutta rohkaisua hakuprosessin aloittamiseen.
APUA TYÖLLISTYMISEEN: Esittelypisteessä vieraili nuori, joka muutama vuosi sitten sai Tukilinjalta apurahan tietokoneeseen ja omakustanteiseen koulutukseen. Hän kertoi, että koulutus oli auttanut häntä saamaan työpaikan järjestökentällä. Saamallaan tietokoneella hän kirjoitti jo toista tietokirjaa vertaistuen merkityksestä kuntoutumisessa!
TUKITORI TUTUKSI: Mielenterveyskuntoutujien klubitalon ohjaajalle toimintamme oli tuttua, sillä moni hänen asiakkaansa oli saanut Tukilinjalta apurahan. Nyt hän kuuli Tukitori-ilmoituspalvelustamme, jossa esittelemme tuotteita ja palveluja, jotka työllistävät toimintarajoitteisia henkilöitä. Hänelle tuli heti mieleen lahjakkaita asiakkaita, jotka voisivat työllistää itsensä osaamisellaan kevytyrittäjinä. Jäämme odottamaan uusia apurahahakemuksia ja ilmoituksia Tukitorille!
MATERIAALIA OPPITUNNEILLE: Tapasimme ammattikorkeakouluopettajan, joka kertoi hyödyntävänsä opetuksessaan vammaisten ihmisten tarinoita tuomaan elämänmakuista näkökulmaa. Vinkkasimme häntä Tukilinjan vierasblogeista ja annoimme nipun lehtiä oppitunneilla jaettavaksi. Blogilinjalla-kirjoituksia on aiemminkin käytetty oppituntien materiaalina!
MIELEEN JÄÄVIÄ LAHJOJA: Jaoimme ensimmäistä kertaa Tukilinjasta tuotteeksi -kilpailussa syntyneitä pieniä messulahjoja, jotka on valmistettu vanhoista Tukilinja-lehdistä. Kirjanmerkit, rannekorut ja hyrrät herättivät monissa ihastusta ja kiinnostusta toimintaamme. Tuotteet koettiin niin luoviksi ja ekologisiksi, että osa kävijöistä aikoi hyödyntää toimintamallia omallakin työpaikallaan. Autismiluokan opettajat esimerkiksi keksivät, että heidän oppilaansa voisivat askarrella äitienpäivälahjoja Tukilinjan messulahjojen malliin.
Kohtaamisiin! Osallistumme tänä keväänä vielä Yritystä!-projektin Suomen-kiertueelle sekä Sosten Rahoituksen minimessuille Helsingissä 11.5.
Tukitoiminnan koordinaattorit
Kirsi Tuovinen ja Sanna Nupponen