Tukipointti

Tukilinjan postilaatikko, jossa tulvii kirjeitä.

Hakemuksia tulvii Tukilinjaan

Tukihakemusten määrä on Tukilinjassa kasvanut viimeisten parin vuoden aikana peräti kaksinkertaiseksi. Syitä on useita: Pitkäaikainen taloudellinen taantuma on lisännyt toimintarajoitteisten ihmisten köyhyyttä ja tuen tarvetta. Samaan aikaan kahden tukityöntekijän työpanos on mahdollistanut meille aiempaa tiiviimmän osallistumisen vammaisalan tapahtumiin ja tukitoiminnasta tiedottamisen pienimuotoisin kampanjoin. Tieto on mennyt perille. Ehkä myös sähköisen hakulomakkeen käyttöönotto ja selkeämmät hakuohjeet ovat madaltaneet hakemisen kynnystä.

Vastataksemme lisääntyneeseen tarpeeseen olemme vuosi vuodelta yrittäneet lisätä jaettavien apurahojen määrää. Nyt se ei ole riittänyt. Siksi olemme hakemuksia käsitellessämme painottaneet entistä tarkemmin perustehtävämme mukaista koulutuksen ja työllistymisen tukemista. Tukea myönnetään siis suhteessa aiempaa vähemmän harrastamiseen ja aktiiviseen elämään. Noudatamme tukipäätöksissä myös entistä tiukemmin pienituloisuuden rajoja. Tukea ei myöskään pääsääntöisesti myönnetä jo hankittuihin välineisiin tai maksettuihin kuluihin.

Säästämme tukivaroja myös siten, että emme enää myönnä opiskelukäyttöön tarkoitettujen tietokoneiden mukana automaattisesti Office-ohjelmistoa ja tulostinta. Niiden tarve tulee nyt perustella hakemuksessa. Office-ohjelmaa ei myönnetä myöskään sellaisille opiskelijoille, jotka saavat sen maksutta käyttöönsä oppilaitoksen kautta.

Näillä rajauksilla olemme voineet varmistaa, että kun taloudellisesti niukoissa oloissa elävät koululaiset ja opiskelijat tai työelämässä olevat ja sinne hakeutuvat henkilöt hakevat meiltä tukea, he sitä myös saavat. Huomioimme painotetusti myös ne hakijat, joilla opiskelu ja työelämään pääseminen ovat kuntoutumisessa päätavoitteena.

Tuemme silti edelleen aktiivisesti myös harrastamista ja aktiivista arkielämää, mutta myönteisen tukipäätöksen saadakseen kannattaa tällainen hakemus perustella huolellisesti.

Kun tukena myönnetään tietokone, se toimitetaan edelleen useimmiten Tukilinjan tilaamana laitteena kotiovelle. Päivitimme niiden käyttöjärjestelmän kesäkuusta alkaen Windows 10 versioon. Siinä ei enää ole kosketusnäyttöä eikä dvd-asemaa, mutta sisältä löytyy SSD-kovalevy, joka takaa nopeamman käynnistymisen ja toiminnan.

IT-koordinaattorilta vielä kesävinkki: Älä jätä tietokonetta tai muuta elektronista laitetta helteellä auringonvaloon. Jos näin käy, viilennä laite varjossa ennen käyttöä. Ja ukkosen aikana irrota sähköjohto myös pistorasiasta, ei vain laitteesta.

Hauskaa loppukesää!

Kirsi Tuovinen
Tukitoiminnan koordinaattori