Tietoa Tukilinjasta

Tukilinja-lehteä julkaisee yhdistys, jonka nimi on
Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry.

Tukilinja käsittelee vammaisten ihmisten asioita.

Lehden voi tilata kuka tahansa, joka on kiinnostunut
vammaisten ihmisten elämästä ja heidän tukemisestaan.

Lehden tilausmyynnistä saamansa tuoton
yhdistys lahjoittaa Tukilinja-säätiölle.

Tukilinja-säätiölle voivat myös muut
lahjoittaa rahaa tähän tarkoitukseen.

Tukilinja-säätiöltä voi hakea
henkilökohtaista apurahaa.
Niitä jaetaan joka kuukausi.

 

Kuka voi hakea apurahaa?

Apurahoja annetaan vain
vammaisille tai toimintarajoitteisille ihmisille.

Apurahoja annetaan pääasiassa niille ihmisille,
jotka ovat taloudellisesti heikossa asemassa.

Etusijalla ovat lapset, nuoret ja työikäiset aikuiset.

 

Mihin voi hakea apurahaa?

Apurahoilla halutaan auttaa ihmisiä toimimaan
ja tekemään tärkeitä asioita.

Apurahaa voi hakea esimerkiksi
opiskelun, harrastamisen
tai työssä käymisen kuluihin.

Apurahoja ei voi saada elämisen peruskuluihin,
kuten asumiseen, ruokailuun, vaatteisiin tai lomailuun.

 

Kuinka paljon apurahaa voi saada?

Apurahan suuruus riippuu siitä,
millaiseen asiaan sitä tarvitset.

Henkilökohtaisten apurahojen myönnetty
summa on keskimäärin noin 700 euroa ja se
vaihtelee pääsääntöisesti 100 eurosta 1500 euroon.

Jos apuraha myönnetään tietokoneen hankintaan,
Tukilinja maksaa tietokoneen hinnan kauppaan.
Jos apuraha myönnetään kurssille osallistumiseen,
Tukilinja maksaa osallistumismaksun
kurssin järjestäjälle.

 

Miten hakemus tehdään?

Tukilinjan nettisivujen Apurahat-sivulta
löytyy sähköinen hakulomake.
Löydät sen, kun menet sivuston etusivulle
ja painat linkkiä  “Apurahat”.
Kun selaat linkistä aukeavaa sivua alaspäin,
löydät kohdan, jossa lukee “Henkilökohtaiset apurahat”.
Klikkaa sitä.

Aukeavalla sivulla näet listan apurahoista,
joita Tukilinjalta useimmiten haetaan.
Klikkaa sen apurahan nimeä,
joka vastaa eniten omaa toivettasi.
Aukeavalta sivulta voit lukea hakuohjeen.

Merkitse muistiin,
mitä liitteitä hakemisessa tarvitaan.
Hakemusta ei oteta käsittelyyn ilman liitteitä,
joten se kannattaa täyttää ja lähettää vasta,
kun olet hankkinut liitteet.

Ohjeen alalaidasta löydät linkin “Täytä hakulomake”.
Kun olet täyttänyt hakemuksessa pyydetyt tiedot,
liitä hakemukseen sähköiset liitteet.

Liitteistä voi ottaa kuvan ja liittää sen
sähköiseen hakemukseen.
Liitteet voi lähettää myös postissa,
mutta niitä ei palauteta sinulle.

Hakemuksen käsittelijä voi
tarvita sinulta lisätietoja.
Kun teet hakemuksen
tai lähetät liitteitä jälkeenpäin,
muista aina kertoa yhteystietosi.

Hakemuksen voi tehdä puolestasi
myös tukihenkilö, esimerkiksi omainen.
Tukilinjassa hakemuksia käsittelevän henkilön
yhteystiedot löydät tämän tekstin lopusta.
Jos hakeminen tuntuu vaikealta,
pyydä rohkeasti apua!

Tieto siitä, saatko apurahan,
lähetetään sinulle postissa kirjallisena.
Päätöksen saamiseen menee yleensä
2–4 kuukautta.

Myönnetyt apurahat julkaistaan Tukilinja-lehdessä
ja Tukilinjan nettisivuilla.
Jos saat apurahan,
nimesi ilmoitetaan apurahojen listalla
pelkillä nimikirjaimilla.
Jos haluat, voimme julkaista siinä
myös koko nimesi.

Lisätietoja hakemisesta saat
hakemuksia käsittelevältä tukikoordinaattorilta.
Hänen yhteystietonsa ovat:

P. 09-4155 1508

 

Tukilinja-lehti

Tervetuloa lukemaan Tukilinja-lehteä!

Tukilinja on aikakauslehti,
joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.
Lehti kertoo vammaisten ihmisten asioista
heidän omasta näkökulmastaan.

Tukilinja-lehdestä voit lukea myös,
ketkä ovat saaneet Tukilinjan apurahoja,
ja mihin tarkoitukseen ne on annettu.

Useimmat lehteen kirjoittavat toimittajat
ovat itsekin vammaisia
tai heillä on vammainen perheenjäsen.

Jos tilaat Tukilinja-lehteä,
tuet samalla Tukilinjan tukitoimintaa.
Sinun ei kuitenkaan tarvitse tilata Tukilinja-lehteä,
että voisit hakea apurahaa.

Voit lukea Tukilinjaa ilmaiseksi netissä.
Klikkaa tämän sivuston etusivulla
linkkiä “Tukilinja-lehti”.
Siitä avautuvalla sivulla
klikkaa linkkiä  “Lehtiarkisto”.

Lehtiarkistossa näet lehtien kansikuvia.
Niitä klikkaamalla pääset lukemaan lehden.
Vain uusin lehti on maksullinen,
vanhemmat lehdet voit lukea ilmaiseksi.

Kirjoita Tukilinjaan!

Lehdessä on Apurahafoorumi-palsta.
Se on tarkoitettu lukijoiden kirjeille ja kuville.
Apurahafoorumiin voit sinäkin kirjoittaa
elämästäsi ja toiveistasi.
Näin muut lukijat oppivat lisää
vammaisten ihmisten elämästä.

Voit lähettää kirjoituksesi ja kuvasi
esimerkiksi sähköpostilla.
Osoite on: .

Voit myös merkata meidät somessa @tukilinja, #tukilinja

Postiosoite on:
Tukilinja-lehti / toimitus
Hermannin rantatie 12 B
00580 Helsinki