Tätä jos mitä mä oon odottanut; lämpöisiä kesäpäiviä & pyörälenkkejä. Viimeisen 10 vuoden aikana mulla on pyöräilyt jääneet hyvin vähiin. Vuosi vuodelta vähentyneet. Syynä terveydentilani ja erityisesti kropan heiveröiset voimat. Ja täälä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla kun asutaan ja elellään, tuulinen sää kuuluu saa sanoa jokaikiseen päivään. Eikä mun voimillani pyörällä vastatuuleen veivata.
Mutta. Viime syksynä asiaan tuli muutos pyöräilemisen suhteen. Sain hommattua sähköavusteisen polkupyörän Tukilinjan ja kotipaikkakuntani vammaispalveluitten myöntämillä apurahoilla. Tämä oli mulle kuin lottovoitto. Mikä yllättävä onnenpotku.
“Elämä on arvaamatonta.
Koska tahansa voi tapahtua
jotain hyvää.” 🍀
-Eeva Kilpi-
Pyöräni on 7-vaihteinen, jalkajarrullinen, matalarunkoinen Crescent. Tyylikäs, musta, ruotsalainen laatupyörä. Halusin ehdottomasti tämän ja vain tämän tietyn mallin. Mulla oli ennestäänkin Crescentin pyörä, malliltaankin saa sanoa saman näköinen, ja josta oon tykännyt todella lujaa. Siksipä en muuta merkkiä ja mallia ajatellutkaan. Ongelmaksi meinasi kuitenkin koitua se ettei haluamaani mallia ollut enää oikein mistään saatavilla koko maassa. Mutta kuinka ollakkaan, lopulta löytyi niinkin läheltä kuin Seinäjoen Intersportista. Heillä sattui yksi olla ja se varattiin mulle. Lokakuun alkupuolella, sateisena perjantaina, se sitten käytiin sieltä hakemassa. Olin niin ihastunut tähän pyörään jo pelkkien kuvien perusteella, joten voitte vaan kuvitella miltä tuntui saada se naamansa eteen ja ikiomaksi. Oije sitä ilon ja onnen määrää.
Seuraavana päivänä olikin komea aurinkoinen syyspäivä, pääsin heti testiajelulle. Tosin olisin varmaan lähtenyt kaatosateellakin. Tuskin olisin saanut oltua ja pidettyä pyöräni varastossa vaan.
En ollut koskaan ennen ajanut sähköpyörällä, en metrin metriä. Yllätyinkin erittäin positiivisesti. Olin kyllä kyseisistä pyöristä paljon kehuja kuullut, mutta en mä näin huippujutuksi sitä olisi uskonut.
Syksyllä en montaa kertaa pyöräilemään ehtinytkään, ilmat viilenivät niin nopeasti. Jäin innolla odottamaan tulevaa kevättä ja kesää. Huhtikuulla pääsin vihdoin ja viimein avaamaan pyöräilykauteni.
Sähköpyörä on tuonut elämääni valtavasti iloa ja paljon uuttakin. On ollut ihanaa pyöräillä keskustaan, ihan muuten vaan tai hakemaan kaupasta jotain pientä. Oon pyöräillyt paikoissa joissa en oo ikänä ennen pyörällä liikkunut. Niin keskustassa kuin täälä sivukylilläkin. Pyöräily muutenkin yksi mukavimmista ulkoilumuodoista. Fiilikset olleet ja ovat mahtavat.
Ja mikä parasta, vointini ei oo pyöräilemisestä huonontunut paria kertaa lukuun ottamatta. Se lisää intoa kun tiedän etten joudu kärsimään, ainakaan joka kerrasta. Enkä aivan joka toisestakaan. Huilipäiviä on kuitenkin pidettävä, vaikka olisi kuinka kova hinku tienpäälle. Mutta enää pyöräily ei oo niinkään kiinni säästä. Ei tarvitse odotella tyyniä päiviä, jotta kykenisin suuntaan kuin suuntaan polkemaan. On tuntunutkin oudolta, ja hauskaltakin, pyöräillä tuulisella säällä. Pyörä liikkuu ja rullaa kuin itsestään eteenpäin. Mutta mä saan silti hyvää kuntoilua jaloilleni, ilman mua kun se ei mihinkään kuitenkaan liiku. En silti oo puhki poikki ja joka paikka kipeänä tekemästäni lenkistä. Nyt helteillä onkin ollut ihanaa kun tuulee.
Enpäs olisi uskonut joskus nauttivani tuulella, vähän kovemmallakin, pyöräilemisestä. Joten – antaa tuulla vaan, täältä tullaan. Iloisin mielin, hymyssä suin tuulta päin.
-Monica-