Hillan himo herättää kiihkon, kiiman ja kateuden. Toisilla se nostaa hillakuumeen, toisilla himo on hillahuumetta.
Kadunvarsilla, kuppiloissa ja kahvikekkereissä keskustellaan, missä on se antoisin apaja. Vaivihkaa vilautellaan siipalle silmää. Potkitaan polveen pöydän alla. Salaisuus säilytetään, sitä omalle kohalle osunutta suoseutua ei suurin surminkaan selosteta.
Niin ylintä ystävää ei ole, että hyvä hillapaikka paljastettaisiin. Naapuri narrataan noukintareissulle, vaikka valtion rajalle.
Tuttavat tinkaavat toistensa kanssa. Salailut ja epäilyt aiheuttavat eripuraa. Kaikki kyräilevät kavereitaan. Muina miehinä ajellaan autonpuskurissa kiinni ja kytätään, mille kylälle ja autotien varteen se kamu kaahailee.
Pohjoisen ihmiset puhuvat, puntaroivat ja pohtivat tarkkaan marjoista. Useita viikkoja ennen sadon kypsymistä ennustellaan, millaisille paikoille sitä on tulollaan.
Jokaisella on enteensä, miten säät ja pölytykset ovat vaikuttaneet hillan kukintaan. Onko ollut yöpakkasia ja rankkasateita.
Vuosi ja vuosikymmen toisensa perään varsinkin miehet muistelevat, miten hillan hinta on elänyt. Kehua retostellaan, montako sankollista sitä viime kesänä tulikaan revittyä. Entäs sitä edellisenä ja minkä verran on saatu parhaana suvena.
Siitä puhe mistä puute. Moni meuhkaa ja metelöi, mutta missä ne marjat ovat. Nykyisin on näppärä napata kuva kännykällä.
Paljon meillä Lapissa ainakin hillasta hehkutellaan. Niin myös herkutellaan. Naiset puolestaan juttelevat, mihin kaikkeen he lakkaa laittavat.
Kyllähän se hilla eli lakka, tai suomuurain, on jälkiruokamarja. Sellaisenaan napsitaan, ja on jogurtin seassa tykätty. Keittoihin, piirakkaan tai kakkuihin käytettynä todella arvostettu. Marjasta valmistetaan myös hilloja ja mehuja, sitä näkee myös koristeena.
Hilla on niin himoittua luonnon kultaa, että siitä riittää raportoitavaa. Varsinkin kesäisin lehdet kirjoittavat juttuja sen hinnasta, kerääjistä sekä ostajista. Joskus myös tuottajistakin.
Muhkeat massit lompuukiin
Hillakuumeestakin on vain kärsittävä, meikäläinen ei saa siihen suolta lääkitystä. Kaikkea ei näemmä tajuakaan. Tämäkin on yksi juttu, mikä on luopumisten listalla.
Kyllä se oli kivaa suunnitella suoseikkailuja. Siis oikeasti, minä jo keväällä aloin piehtaroimaan ja pohtimaan pentueeni kaitsemista. Olihan se vääntöä saada villikot viikoksi vieraisiin. Mutta kuume nousi ja oli niin korkealla, että sen kourissa järkkäsin lapsille loma- ja itselleni hillahulluusviikon. Muutaman päivän he saivat olla vielä mummilassa.
Vaikka meikäläinen ei enää pääse suolle, niin kokemusta löytyy hillastamisesta. Muistissa on, että täytyy olla huivi päässä, keveät kengät ja vetimet yllä sekä sääskimyrkkyä mukana. Vaikka jotenkin se hillakuume karkottaa ne syöpäläisetkin siellä suolla.
Ja mitä vielä. Ne eväät maistuivat mättäällä möllöttäessä maailman parhaalta. Haukku ruisleipää meetwurstiviipaleella, ja päälle hörppy kahvia kuksasta. Vieläkin tunnen tuon höyryävän kahvin tuoksun ja eväiden maun suussani.
Entisessä elämässä olin näppärä noukkija, taitavasti taistelin mättäältä toiselle. Täytyy tunnustaa, että minulla oli aina mainio kartanlukija kyljessä. Hän tuntee maastot vuosikymmenten ajalta. Hellu kävi katsastamassa parhaat paikat valmiiksi. Koskaan ei tarvinnut turhan pitkään taivaltaa. Meidän ekaa hillareissua lukuun ottamatta. Mutta se on ihan oma juttunsa.
Olimme aina niin syvällä soiden siimeksessä, ettei siellä tullut tuttuja vastaan, eikä liioin vieraitakaan. Yksin saimme ylvästellä, eikä kisaa hillan hamuamisesta ollut.
Meillä Itä-Lapissa heinäkuun puolenvälistä eteenpäin – parisen viikon uurastus, oli erinomaista kuntoilua ylipainoiselle istumatyölaiselle. Samalla siinä sai muhkeat massit lompuukiin. Mekin kamraatin kanssa kerättiin aina vähintään se 200 kiloa. Se kuulostaa paljolta ja kalavaleelta, mutta niin se vain oli.
Hellu jatkaa harrastusta yksinään, minä jään rannalle ruikuttamaan. Viime kesänäkin hän tempaisi sadan kilon rajan rikki. Sen enempää määrästä en paljasta.
Hillalla on omat markkinat
Kahden vuoden koronatauon jälkeen perinteiset Ranuan Hillamarkkinat käydään 6.–7. elokuuta.
Vuodesta 1973 saakka hillan oston ja sen myynnin kunniaksi järjestetty superviikonloppu on vetänyt Ranualle 10 000-15 000 kävijää.