On ollut ihania hellepäiviä. Tykkään kun on lämmintä. Mutta pakko myöntää, jotta kun lämpö kolmenkymmenen asteen paikkeilla pyörii, tuntuu se todellakin voinnissani, välillä ollut tuskaista. Oon silti yrittänyt nauttia niin täysillä kuin mahdollista ja ottaa ilon irti näistä päivistä. Oon pyöräillyt ja puutarhassa istuskellut, oleillut vaan ja hoidellut kukkiani. Eilen oli tämän kesän tähän mennessä lämpöisin päivä, +31°C. Onneksi mulla on pieni allas puutarhassa. Ihana ollut käydä välillä pulikoimassa. Altaalle onkin ollut nyt tarvetta ja käyttöä.
Hellettä tai ei, on mulla ollut käyttöä kutimillekin. Tykkään kutomisesta. Kudon yleensä villasukkia. Välillä jotain yksinkertaista ja helppoa, esim. tyynynpäällisiä, säärystimiä jne. Mutta suunnitelmissani olisi vaikka ja mitä villapaidasta lähtien. Viime talvena kudoin elämäni ensimmäisen kerran huivin. Mikään mestarikutoja kun en oo, lopputulos olikin yllättävän onnistunut. Tulevana syksynä aion kutoa toisen huivin ja/tai keepin.
Vielä joku vuosi sitten perusvillasukka oli se ainoa sukkamalli jonka osasin. Hinku iski oppia vaativampiakin. En uskonut näillä sumuaivoillani uutta oppivani, mutta toisin kävi. Ennen niin hepreaa olleista ruutupiirroksistakin tuli helppoja lukea. Ensimmäisenä opettelin peruspalmikon. Erilaisista palmikoista siirryin pitsikuvioihin. Tänä keväänä opettelin kirjoneuletta. Kärryille perusasioista pääsin, ja yhdet nilkkasukat teinkin. Mutta niistä ei tullut oikein minkään näköiset. Väärä väripari. Totesin palmikko- ja pitsisukkien olevan se mun juttuni.
Mikä kutomisessa sitten viehättää? Mun on ollut pakko keksiä tekemistä mikä ei rasita kroppaa. Kutominen onkin yksi sellainen. Mitä vaativampi ohje, sen rentouttavampaa se on. Kun on pakko keskittyä ohjeeseen vaan, ei voi eikä pysty samalla miettimään kaikenmaailman asioita. Ja onpahan käsillä muutakin tekemistä kuin syöminen ja puhelimen räpeltäminen. Mukava nähdä omien kättensä jälki. Voi iloita omasta onnistumisestaan.
Rakastan villasukkia. Pidän niitä kesää talvea, yötä päivää. Paitsi näillä helteillä. Tosin oon mä nytkin joinakin iltoina villasukat jalkoihini vetänyt, mutta öisin en oo tarvinnut. Se onkin varma kesän merkki, kun mä pärjään yöt ilman niitä.
Mikäs sen mukavampaa kuin päivisin paistatella päivää leppoisasti omassa puutarhassa, ja iltaisin tuvassa oleilla soffannurkassa tv:n ääressä sukkaa kutoen. Nämäkin ovat niitä oman elämäni pieniä, mutta tärkeitä, ilonaiheita.
Niin ihanaa – oikea kesä; hellepäiviä, ja kutimilla villalankaa.
-Monica-