Tervehdys täältä muuttolaatikoiden keskeltä! Liki puolen vuoden evakkoajan jälkeen pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin omaan rakkaaseen kotiimme. Harmitus naapurissa tapahtuneesta vesivahingosta on muuttunut oikeastaan tyytyväisyydeksi, sillä sen ansiosta peruskuntoinen asuntomme sai uudet raikkaat pinnat ja kaapiston vakuutusyhtiön piikkiin. En silti toivo kenellekään vastaavaa kokemusta: Herääminen aamukuudelta siihen, että katosta tipahtelee vesipisaroita, ei ole niitä parhaimpia hetkiä.
Sijaisasuntomme oli pieni yksiö huoneistohotellissa, jossa asumista leimasi tietynlainen väliaikaisuuden tuntu. Aluksi en osannut tarttua oikein mihinkään toimeen. Eniten kärsi tutkimussuunnitelman työstäminen. Pohdin moneen otteeseen, miksi en saa kirjoitettua sitä. Sabotoinko itseäni? Enkö sittenkään halua tätä tarpeeksi? Tosiasiassa asunnon remontti kaikkine materiaalivalintoineen ja tuhansine pikku päätöksineen sekä yhteydenpito vakuutusyhtiöön olivat välillä kokopäivätyötä.
Ensimmäiset 20 muuttolaatikkoa tyhjenivät verrattain nopeasti ja helposti, vaikka alkutilanne on aika lamauttava. Kuvassa kaiken alla on sänkyni, joka oli siis kokonaan peittynyt laatikoihin ja tavaraan. Onneksi ainoa viherkasvini, palmuvehka, joka muutti kanssamme hotelliin, selviytyi ruljanssista. Nyt muuttolaatikoiden purkuvauhti on huomattavasti hidastunut, ja tavaran määrä tuskastuttaa. Minimalisti olisi kauhuissaan!
Onneksi deadlinet on keksitty, ilman niitä en saisi mitään aikaiseksi. Olen sopinut tapaamisen tutkimussuunnitelmaa ohjaavan professorin kanssa reilun kahden viikon päähän, ja lähestyvä totuuden hetki on pistänyt minuun vauhtia -eikä yhtään liian aikaisin. Minulla on tapana laittaa kännykän kalenteriin muistutuksia, ja “tutkimussuunnitelma” on pirissyt taajaan. Sivumennen sanoen, kalenterit muistutusäänellä ovat maailman paras keksintö: Miksi kuormittaa muistia, kun voi laittaa muistutuksen päälle ja keskittää huomion kulloinkin käsillä olevaan tehtävään, ilman että tarvitsee esimerkiksi koko ajan vilkuilla kelloa? Läheiseni tosin naureskelevat välillä minulle hyväntahtoisesti, kun kännykkäni muistutusääni soi tuon tuosta.
Huomaan ilokseni, että alan taas lämmetä Minna Canthille, jonka nykypäivän vastaanottoa haluaisin tutkia. Canthin viisauksia on jäänyt elämään legendaarisina lausahduksia, kuten “Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!” Canth elää kuitenkin tänä päivänä muissakin kuin lentävissä lauseissa. Hänen syntymänsä 175-vuotisjuhlavuosi 2019 poiki valtavan määrän hänestä inspiroitunutta kirjallisuutta, näytelmän ja jopa oopperan. Tutkimuksessani haluaisin tarkastella muun muassa sitä, miten Canthista kirjoitetut teokset otettiin vastaan netin kirjallisuusblogeissa.
Minulla on taipumusta mennä ylikierroksille, kun innostavaa tekemistä on paljon. Isäni seuraa tarkkaan vointiani, ja osaa oikealla hetkellä vihjata, jos hänen mielestään minulla menee liian lujaa. Uni on hyvä mittari. Jos minua ei valvota, ja nukun kahdeksan tunnin yöunet ja lisäksi vielä päiväunet, voin olla huolettomalla mielellä. Onneksi vointini on muuttotohinoiden keskellä pysynyt hyvänä.
Palataan pian, pysy linjoilla!
Tuija