Olen tallettanut vuosien varrella valokuvia muistitikuille, joita on kertynyt piironginlaatikkoon kymmenisen kappaletta. Viime blogipäivitykseen valokuvaa etsiessäni huomasin, että kaksi muistitikuista ei toiminut kuten piti. Toinen hidasteli niin, ettei siitä saanut kuvia ulos, ja toinen oli täysin kuollut. Se täysin kuollut taisi olla tärkein muistitikkuni, sillä olin merkinnyt sen nauhanpätkällä.
Kiikutin tikut luottotietokonegurulleni, joka parin tunnin väännön jälkeen sai talteen osan hidastelevan tikun kuvatiedostoista. Kuollut tikku pysyi kuolleena.
Armeliaasti kyllä en muista, mitä kaikkea tikulla oli. Ja onneksi olen pitkin matkaa teettänyt pokkarikameran ja myöhemmin kännykän kuvista paperikuvia. Pyrin teettämään valokuvia ainakin kerran vuodessa. Aloitin kuvaamisharrastuksen tyttäreni syntyessä, noin 17 vuotta sitten. Nyt valokuva-albumeita on melkoinen pino.
Otan yleensä runsaasti kuvia yhdestä ja samasta tilanteesta. Minulla on tapana valita heti kuvista paras ja siirtää se pöytäkoneelle, jossa on oma kansio teetettäville. Onneksi kännykässäni on mukavasti muistia, 64 gigaa. Yritän silti poistella jatkuvasti vanhempia kuvia, jotta muisti ei pääse täyttymään.
Formaatit muuttuvat ja digitaaliset tallennusmuodot eivät ole 100-prosenttisen luotettavia, kuten sain kokea. Ehkä joku viisaampi olisi säilyttänyt kuvia pilvipalvelussa, mutta olen enemmän old school -tyyppiä. Valokuva-albumista kuvia on helppo selailla ja niiden yhteyteen tulee kirjoitettua muutama sanakin.
Tämä ilta kuluu taas tutkimussuunnitelman parissa, sillä lupasin lähettää uutta materiaalia työtä ohjaavalle professorille huomenna. Taidan keittää vielä kahvit, jotta jaksan kirjoittaa ainakin puoleen yöhön asti. Vaikka olen enemmän aamuihminen, saan keinotekoisesti jatkettua tuottoisaa aikaa kahvilla. Kun saan flown päälle, aika kuluu kuin huomaamatta.
Tuija