Blogilinjalla: Tuija

“Kunhan ei vaan puolikuollutta elämää!”

“Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!” Näin kuuluu yksi kirjailija Minna Canthin (1844-1897) elämään jääneistä lausahduksista. Canth itse eli väkevän elämän kirjailijana, lehtinaisena, liikenaisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän julkaisi kaikkiaan kymmenen näytelmää, seitsemän pitkää novellia sekä lisäksi kertomuksia, lehtiartikkeleita ja puheita.

Canth oli rautainen nainen: Siinä syy, miksi haluan tutkia häntä. Kirjallisuushistorioissa hänet on usein haluttu nähdä yksinomaan naisasianaisena, ja hänen teostensa taiteellisia ansioita on vähätelty. Onneksi lähemmäs meidän aikaamme tultaessa Canthin merkitys kirjailijana on tunnustettu.

Muistan elävästi, milloin hurahdin Canthiin. Tyttäreni oli kuukauden ikäinen ja imetin häntä. Hormonini olivat lievästi ilmaistuna sekaisin. Siinä mielentilassa menin lukemaan Canthin näytelmän Työmiehen vaimo.  Siinä kuvattu räikeä epäoikeudenmukaisuus sai minussa aikaan melkein fyysisen reaktion. Canth osuu niin sanotusti naulan kantaan, ja hänen viestinsä menee perille. Se meni itse asiassa aikanaan niin perille, että näytelmän ansiosta saatiin aikaan lakimuutos, että naiset saivat hallita omaa omaisuuttaan. Kuinka monesta teoksesta voidaan sanoa samaa?

 

Vuonna 2019 vietettiin Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuotta. Tuo vuosi poiki paljon Canthista inspiroituneita kirjoja, niin tietoteoksia kuin fiktiotakin. Vuoden aikana julkaistiin Lännen Median lehdissä herkullinen kolumnisarja teemalla “Mitä Minna tekisi?”.

Erityisen mieleenpainuva oli mielestäni Minna Canth -palkinnonkin saaneen Kaarina Hazardin teksti. Hän lopettaa räväkän kolumninsa: “Jos Canth nyt eläisi, kuka häntä jaksaisi, kun kaikki olisi hänessä edelleen kiusallista: Translaki kunniaan! Ruskeat tytöt eduskuntaan! Kirkko, siunaa homot! #metoo! Näitä hän huutelisi—, onko hänen aivan pakko työntää nokkansa joka asiaan.”

“Vaarallinen kansalle näytettäväksi”. Näin totesi aikalaiskriitikko Agathon Meurman Canthin näytelmästä Papin perhe. Juha Hurme kirjoittaa kolumnissaan, että Meurman oli oikeassa. “Canthin teokset ovat yhä raikasta ja vaarallista luettavaa. Ne pakottavat omaan ajatteluun, mikä on tunnetusti tuskallista ja vaivalloista.”

Eläköön Minna Canth!

 

Tuija