Sylvia-myrsky tuli ja taisi mennäkin, ja pahemmilta vahingoilta säästyttiin ainakin täällä Raumalla.
Olen viime päivinä pohtinut sitä, mitkä asiat tuovat elämääni iloa. Tiedän: Alkaa kuulostaa epäilyttävästi konmaritukselta, ja sitä tämä tietyllä tavalla onkin. Vesivahingon korjaamisen ajan asuimme puolisen vuotta huoneistohotellissa, jossa meillä oli mukana vain välttämättömät, muutaman ison kassillisen verran tavaraa. Koko muu omaisuutemme, siis huonekalut ja kaikki muu irtaimisto oli pakattu 13 neliön kokoiseen varastokoppiin. Koko aikana kävin varastolla vain kerran, ja silloinkin hain sieltä erään tärkeän paperin. Muuten emme kaivanneet sieltä mitään. Vitsailin tyttärelleni, kun takaisinmuuttopäivä lähestyi, että pidetään varasto vielä puoli vuotta, ja ne tavarat, joita emme ole hakeneet sieltä sinä aikana joutavat mennä kirppikselle. Emme sitten toteuttaneet ajatusleikkiä, mutta olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä, miten paljon tavaraa varastoon olisi jäänyt.
Tarkkaan ottaen kaipasin kyllä paria juttua evakkomme aikana. Pakkasin muutossa huolellisesti moninkertaiseen kuplamuoviin pienen keramiikkapatsaan, raumalaisen taiteilija Heli Väisäsen naisfiguurin, jonka nimi on “Hulda Huoleton”. Se on vähän rujo, mutta sen katsominen saa aina hymyn huulilleni. Hulda muistuttaa minua siitä, millainen haluaisin olla. Levollisuus, hyvä olo, itsensä hyväksyminen: Siinä ajatuksia, jotka tulevat mieleen tuota naisfiguuria katsoessa. Hulda on kerran mennyt tuhannen säpäleiksi tippuessaan lattialle, mutta taitava ystäväni korjasi sen pikaliimalla. Hulda tuo hyvää mieltä, ja häntä minä kaipasin monen monta kertaa.
Toinen asia, jota kaipasin oli diffuuserini, toisin sanoen pieni ultraäänellä toimiva ilmankostutin, johon voi tipauttaa muutaman pisaran eteeristä öljyä. Hankin diffuuserin graduni valmistumisen kunniaksi vuonna 2020, ja siitä asti se on tasaiseen tahtiin puhissut yöpöydälläni melkein joka päivä. Rakastan erilaisia eteerisiä öljyjä, jotka tuovat henkäyksen luontoa huoneeseen. Lempiöljyjäni ovat eukalyptus, teepuu ja frankinsensi. Kaikki raikkaita, hengitysteitä avaavia tuoksuja. Myös diffuuseri tuo jatkuvasti hyvää mieltä, se oli hintansa arvoinen ostos.
Tiedän myös, että saan hyvää mieltä kävelylenkeistä, mutta se on sitten luku sinänsä. Olen havainnut, että vain parinkymmenenkin minuutin kävely saa ajatukseni rullaamaan ihan uudella tavalla. Gradua tehdessä suuntasin aina aamukahvin jälkeen pienelle lenkille, ja palasin usein inspiroituneena työpöydän ääreen. Siinä on jotain taikaa. Miksi sitten on välillä niin mahdoton tehdä jotakin, jonka tietää tekevän itselle hyvää? Olin aina ajatellut, että teen elämänmuutoksen viimeistään viisikymppisenä, mutta tässä sitä ollaan. Onneksi arkiliikuntaa tulee jonkin verran, muuten jämähtäisin sängyn pohjalle.
Nyt ilmassa on aimo annos arkea, kun koulutkin alkavat tällä viikolla. Arki on hyvä, tulee ryhtiä ja rakennetta tähän kesän jäljiltä vähän unteloon olemiseen. Palataan!
Tuija