Oi maanantai. Ihanaa viikon ensimmäistä sekä maaliskuun ensimmäistä päivää. Tänään se tuntuu jotenkin vielä hienommalta kuin aikoihin. Ihan kuin raskas taakka harteilta olisi väistynyt, ja ihan huomaamatta.
Liekkö syynä se, että viime viikolla sain käyä pitkästä aikaa purkamassa energioita mettän keskellä. Ja kuinkas muutenkaan, kuin liukulumikengillä. On se kyllä parasta liikuntaa edelleen. Minun vaan pitää aina päästä jonnekkin, missä ei muita ole. Tykkään olla ittekseni. Tai siis, koirahan mulla aina matkassa tottakai kulkee. Torstain retki iltapäivällä oli kyllä käymisen arvoinen. Käytiin Ruoppakönkäällä, paikassa, jossa otettiin Tukilinjan lehtihaastattelua varten kuvat syksyllä. Oli se vain talvikohteeksi yhtä upea paikka. Vähän jännitti kyllä yksin sinne tarpoa, kun lumi humahteli jalkojen alla melko jykevästi. Täällähän on ilmoitettu lumivyöryvaaroista pitkin viikkoa, kun tuota lunta tuli sitten yhtäkkiä koko talven verran. Mutta hyvin sujui kaikki, lukuunottamatta koira riepua, jolle olisi ehkä myös sukset tai vähintäänkin pulkka ollut loistava kulkupeli. Upotti niin kovin hänen meno.
Paljon olen puhunut omasta luontoyhteydestäni, josta kiitollinen olen. Luonto ei ole ainoastaan paikka, jonne lähen superonnellisena nauttiin olosta. Päinvastoin, minua haluttaa sinne eniten silloin, kun ahdistaa, tai jokin asia on jumissa. Mitä kovemmat tunteet, sen kovempaa liikkumista myös tarvitsen. Ja nyt oli hyvä, kun tuota lunta oli. Sai ihan hikipäässä tarpoa ja ehkä vähän kärtytä, kun suksi ei luistanu kuin pohjia myöden. Ja kun tarpeeksi on saanut purkaa, istahtaa ja hengähtää, huomaa pian nauravansa ääneen itelle. Ja se on juuri se hetki, jolloin huomaa taas palanneensa itsensä syvimpään olemukseen. Mie luulin pitkään, että tarvitsen toisen ihmisen, jolle saa kiukutella ja ärsyyntyä ja osoittaa mieltä, vaan luulo ei ole tiedon väärti, ja on ollut hienoa huomata kuinka sitä onkin tunnesäätely taidoissa kehittynyt.
Luontoyhteyteni ei ole pelkästään myöskään luonnossa liikkumista. Vaan luonnon antimien nauttimista kaikessa muodossaan. Yksi suosituin retkievääni termarissa on väinönputkitee. Väinönputki on yksi tärkeimmistä yrteistä täällä meillä päin. Sen lisäksi että se on aivan älyttömän hyvä c-vitamiinin lähde, sanotaan myös, että suojaa käyttäjäänsä huonoilta energioilta ja laajentaa “näkökykyä”. Ja Väinönputken historiaa lukien, luulen tämän olevan juuri hyvä yrtti myös näin korona-aikana käytettäväksi.
“Väinönputki on pohjoisilla kasvupaikoillaan porojen ja karhujen herkkua, mutta maistuu myös ihmiselle ja Lapissa lajia onkin kutsuttu ihmisenputkeksi. Tarun mukaan arvokkaan hyötykasvin käytön ihmiskunnalle opetti itse arkkienkeli Rafael, johon kasvin tieteellinen lajinimi viittaa. Kasvin meikäläinen nimi väinönputki lienee annettu suomalaismytologian suurmiehen, Kalevalan tietäjä Väinämöisen kunniaksi.
Väinönputken katsottiin parantavan lähes kaikki vaivat ja taudit. Erityinen maine sillä oli ruton parantajana, mutta se sopi rohdoksi myös vatsa- ja keuhkovaivoihin, sydänsurujakin on koetettu helpottaa siitä keitettyjen lemmenjuomien avulla. Väinönputken juuria voi käyttää mausteena, lehtiä ja nuoria kukintoja vihanneksina, mehevästä ja makeasta varresta voi tehdä hilloa tai makeisia. Jo viikingit jalostivat väinönputkesta erityisen viljelylajikkeen, jonka lehtiruodit ovat täyteiset ja maku miedompi kuin luonnonvaraisilla kannoilla. Meillä pohjoiseen keskittyvä laji on aikoinaan ollut lappalaisten tärkein vihannes, joskaan sitä ei ole varta vasten viljelty. Väinönputki elää esimerkiksi Hollannissa uutta kukoistustaan ravinto- ja maustekasvina: juuresta tislatulla öljyllä maustetaan esimerkiksi giniä ja karkkeja, hedelmillä vermuttia ja likööreitä. Meillä lajin viljely ei ole oikein ottanut käynnistyäkseen, mutta Lapissa retkeilijä voi käyttää keväällä löytämänsä luonnonvaraisen väinönputken tuoreet lehdet ruokaansa.”
(Lähde; https://luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/vainonputki)
Perjantain aamuretki olikin jo huomattavasti kirkkaampi, ja kevyempi. Päätettiin lähteä heti aamusta liikkeelle. Silti tuo ihmeellinen luonto pisti taas syvällisiä miettiin. Juurikin niistä taakkojen kantamisista. Ajatella, miten nuo puutkin kestävät läpi talven. Ne kantaa ihan valtavan raskasta taakkaa harteillaan. Eli lunta. Ja kun tuuli alkaa puhaltaan, on aika olla joustava. Päästää irti. Muuten katkeaa. Sama pätee ihmiseen. Vaikka kuinka myrskyäisi, on tärkeää olla joustava kaikesta huolimatta. Mitä kovemmin laittaa vastaan, sen suurempi vaara on katketa. Eihän sitä itselleen halua, joten annetaan tuulten puhaltaa, ei ne vie mukanaan. Ei ainakaan ihan kokonaan.
Kirkkaita päiviä jokaiselle, nautitaas auringonsäteistä ja kevyistä tuulista 🙂