Viime tekstistä on vierähtänyt viikko. Viime viikko olikin kiireinen ja tapahtumarikas. Viikko sisälsi onnistumisen iloa, loppuunsaattamista, sekä uuden aloittamista. Sellaistahan elämä on, jatkuvaa muutosta. Jatkuvaa loppuunsaattamista. Jatkuvaa irtipäästämistä. Mihinkään ei auta jäädä kiinni.
Saatiin siis päätökseen viiden viikon projekti, gáktin ompelu. Onnistumisen ilo on huikea, kun näkee jotain valmistuvan ajallaan. Ja kun lapintakin ompelu ei ole mikään sieluton huitaisu, vaan pitää sisällään ihan valtavasti kaikkea. Ennen Kuin sitä pääsee konkreettisesti edes aloittamaan, täytyy miettiä ensin mihin tarkoitukseen sen haluat. Täytyy tietää etukäteen materiaalit, täytyy miettiä oman suvun mallia, koristelutapoja. Ja niistä keskustellaan yhdessä. Kysellään neuvoa vanhemmilta taitajilta ja suvun naisilta. Otetaan ehkä serkun tai siskon gákti malliksi ja tutkitaan yksityiskohtia. Ja siellä voi olla jotain, hyvin pientäkin, mitä ei halua jakaa toisille. Ja se ymmärretään.
Sitä on aito Sámi Duodji eli saamenkäsityö. Duodji sana itsessään tarkoittaa nimenomaan saamenkäsityötä, ei mitä tahansa käsityötä. Ja tästä aiheesta monet ovat kyllä edelleen pimennossa. Monet matkamuistomyymälät edelleen tänä päivänä myyvät turisteille sekunda tavaraa, käyttäen hyväksi alkuperäiskansan eksotiikkaa. Koska se myy. Se tuottaa. Rahallista voittoa. Röyhkeästi otetaan malli alkuperäisistä käsitöistä ja muunnetaan se niin, että tehtaalla saa sitten painaa tuotetta massoittain. Tämä suututtaa edelleen, vaikka jossain vaiheessa päästinkin irti ja ajattelin, että ihan sama. Turhaa on ottaa kantaa ja koittaa huutaa, kun ei kukaan kuule. Tehtaiden ja kauppojen valta ja ääni on liian suuri pienen joukon kuulluksi tulemiseen.
Mutta palattuani takaisin työelämään, duodjin pariin, ennenkaikkea opettamiseen. Tajusin, että pakkohan minun on tehdä voitavani. Ja se mitä minä voin tehdä, on puhua ja kirjoittaa ulos sen minkä tiedän ja osaan. Olisi synti olla puhumatta, nimittäin áhkuni (suom. mummo) Kristine Näkkäläjärvi on ollut yksi saamelaisen käsityöyhdistyksen perustajista aikoinaan ja toimi Enontekiöllä käsityöneuvojana vuoteen 1988, jonka jälkeen eläkkeelle jäädessään viraan astui tätini Marja Näkkälä, joka myös oli yhdistyksen toiminnassa mukana eläkeikäänsä asti. Saan olla hurjan kiitollinen sukuni vahvoista naisista, jotka jakavat minulle edelleen kallisarvoista tietotaitoa perinteen jatkamiseen. Arvostan heitä todella.
Historian suonilanka
Saamelaisen käsityöyhdistyksen syntyminen 1970-luvun puolivälissä ei ollut sattumaa. 1960- luvun lopulla alkanut saamelaiskulttuurin väkevä herääminen synnytti muutamassa vuodessa lukuisia edunvalvontaelimiä Saamelaisvaltuuskunnasta (nyk. Saamelaiskäräjät) erinäisiin yhdistyksiin ja saamelaisalueen ammattikouluun. Saamenkäsityön renessanssi oli alkanut jo 1900- luvun alkupuolella alueilla, missä se oli suurimmassa vaarassa hävitä; eteläsaamelaisten keskuudessa Ruotsissa. Ruotsin saamelaisyhdistys Same Ätnam jatkoi käsityön voimallista kehittämistä sotien jälkeen.
Suomessa kehityksen siemeniä kylvettiin evakkotalven aikana ja syntyi Samii Litton v. 1945. Komiteoiden, mietintöjen ja yli rajojen ulottuvien kokouksien aikakausi alkoi.
Kotiteollisuus ja sen markkinointi “saamien omalta pohjalta” askarrutti Sami Littoa heti alkumetreiltä ja ensimmäisessä toimintakertomuksessaan se totesi kaukoviisaasti; Koska tulevaisuus tuo suuret määrät turisteja nimenomaan saamelaisalueelle- on neuvoteltu saamelaisliikemiesten kanssa hyödyn saamiseksi saamelaisille itselleen.
Jo syksyllä 1946 yhdistys järjesti saamelaisten kotiteollisuusnäyttelyn Helsinkiin. Itse asiassa monet myöhemmin Sámi Duodjin painotuksista ovat tuttuja jo Samii Litton varhaisvuosilta. 1950- luvulla vaadittiin jo tarkkaa valvontaa ettei humpuuki-tavara sivuuta aitoa saamelaista. “Lapin esineiden valmistuksessa on esiintynyt paljon mielikuvituksellisesti valmistettuja esineitä, joilla ei ole mitään kulttuuriarvoa.”
Saamelaiskulttuuri tarvitsi kuitenkin rajumman ravistelun ja otollisemman ajankohdan saadakseen kulttuuriset vaatimuksensa järjestyneemmin esiin. Se aika koitti 1970- luvun alussa suuren, saamelaisrenessanssiksi kutsutun hyökyaallon harjalla. Koulutettu nuoriso, saamelaisten suuret ikäluokat, ja jo sotien aikana syntyneet astuivat esiin. Sábmelas Duoddjárat ry (nyk. Sámi Duodji ry.) perustettiin Inarissa joulukuussa 1975.
(Jorma Lehtola- 30 vuotta käsityö sydämmellä Sámi Duodji ry 1975-2005)
Nyt, 2021- luvulla joudumme edelleen taistella oikeuksista omaan perinnekäsityöhön. On surullista, ettei duodjilla ole vieläkään mallisuojaa. Kuka tahansa voi kopioida ja tehdä mitä haluaa. Olen koittanut pohtia ja miettiä, miksi ihmiset tekevät edes niin. Enkä ole löytänyt muuta vastausta kuin rahanhimo, kunnianhimo. Ottaa kunniaa jostain, mikä ei ole omaa. Mikä sen takana on? Oma riittämättömyyden tunneko? Tai se, ettei tiedä mihin kuuluu, kun ei tunne itseään. Ihaillaan jotain muuta, ja tehdään mitä vain ollakseen jotain muuta. Eikö silloin ihminen ala voida huonosti? Eikö silloin tekemisestä puutu lämmin henki ja aito sydän? Itse ainakin tuntisin valtavaa vääryyttä tekemiseen, jos olen sen tietentahtoen varastanu toiselta. Ominut jotain, mikä ei minulle kuulu. Ja kyllä, kokemuksen kautta olen tämänkin oivaltanut ja sisäistänyt. Tiedän mistä puhun.
Annettakoon myös anteeksi monille, jotka eivät ymmärrä sámi duodjin merkitystä. Monesti tietämättömyys on takana ja siksikin koen tärkeäksi kirjoittaa aiheesta omilla kanavillani, jotta tieto kulkisi mahollisimman monelle. Netistä löytyy myös hyvin paljon tietoa, jos vain osaa etsiä. Voi aloittaa vaikkapa täältä https://www.samiduodji.com/
Mutta palaten vielä asiaan, meillähän käsityötä harjoittavat sekä miehet että naiset. Yhteistä perinteen harjoittajille on, että he ylläpitävät saamelaista elämänmuotoa käsityöperinteen kautta. Saamelaisen käsityöperinteen ja sen merkityksen saamelaiselle etnisyydelle tuntevat kaikki saamelaiset ja käsityöperinne sitoo saamelaiset sukupolvien kulttuuriseen jatkumoon. Saamen käsityön tuotteita käytetään arkipäivässä, juhlissa, surussa ja virallisissa yhteyksissä. Saamen käsityön erityispiirteet vaihtelevat alueittain. Käsityön harjoittajat tiedostavat tämän eivätkä sekoita eri seutujen malleja ja perinnettä keskenään. Saamen käsityön tuotteita käyttävät kaikki saamelaiset.
Lähde; https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Saamelainen_k%C3%A4sity%C3%B6perinne
Sámi Duodji merkki ( Per Ola Utsi )
Yhteispohjoismainen saamenkäsityön tuotemerkki vahvistettiin vuonna 1980.
Saamelaiskäsityöksi (Sámi Duodji) ymmärretään saamenkielessä käyttötarvikkeet, kuten vaatteet, työvälineet, taloustavarat, pyyntivälineet ja korut, jotka on tehty käsin. Käsityöllä on pitkät perinteet. Myös nykyajan käsityön perinteet ovat luonnonmateriaaleissa. Saamenkäsityöt tehdään vanhan perinteen mukaan, mutta sovellettuna uusiin työmenetelmiin ja uuteen käyttöön alueittain.
Tuotteita, jotka on tarkoitettu matkamuistoksi ja joilla ei ole perinteistä käyttötarkoitusta,
ei merkitä Sámi Duodji – merkillä.
Merkin tarkoitus
– Merkki on saamelaiskäsityön tavaramerkki
– Osoittaa ostajille, että tavaran valmistaja on saamelainen
– Suojella saamenkäsityön laatua
– Olla merkkinä siitä että saamenkäsityö on elävä perinne.
Siinä pieni infopaketti. Nimenomaan pieni. Ajatukset ovat tosiaan vahvasti duodjin ympärillä juuri nyt kun sitä töidenkin kautta tulee päivittäin. Viime viikonloppuna aloitettiin Hetassa turkislakkikurssi, joka jatkuu kuun lopussa. Kurssi haastoi heti alkuunsa minua ottamaan ison askeleen kohti tuntematonta, kun olin unohtanu kaikki lakkien kaavat kotia. Ensin tuli vähän hätä, siis vain ajatustasolla. Mutta sitten keräsin kaiken itsevarmuuteni takas pakettiin ja päätin, että nyt taiotaan kaavat jokaiselle alusta alkaen. Ja hyvät tuli!
En siis ole koskaan ennen tarvinu itse kaavoja karvalakkiin kehittää/piirtää/luoda, vaan olen saanut ne valmiina. Karvalakin ompelu on muutenkin ollut minulle kauhean haastava projekti joka kerta, koska en ole ihan sisäistäny kaikkea siihen liittyvää. Mutta, aina oppii uutta ja se jos jokin tuntuu hienolta!
Ensi viikolla pistelläänkin sitten Vuotsossa nutukaskurssin merkeissä. On kyllä jännitävää lähteä uusien ihmisten pariin. Odotan kyllä innolla.
Mutta sitä ennen, ihanaa perjantainta :)!