No nyt ollaan saatu nauttia auringosta koko viikko. Aivan upeat kelit kertakaikkisesti. Aika on juossut hurjan nopeaa. Vasta oli pimeät aamut ja kirpsakat pakkaset, nyt saan aamukahvit juoda katsellen auringonnousua keittiön ikkunasta.
Rakastan hitaita aamuja. Ja nyt niistä saan nauttia kuukauden verran, kun työt tosiaan peruuntui maaliskuun loppuun saakka. En koe sitä toisaalta huonoksi ollenkaan. Alkuvuosi lähti niin rytinällä käyntiin, että on ihan hyvä olla vaan ja hengailla taas. Moni kysyy, miten pärjäät rahallisesti, kun ei ole töitä. No, huonosti, useimmiten. Mutta hengissä olen. Viime vuosi opetti venyttämään sentit niin pitkälle, ettei mulla pelota enää hetkelliset köyhyysajat ollenkaan. Ressaavaa se toki on, ja vie elämäniloa, sikäli mikäli sille antaa vallan. Mutta joka kerta, olen löytäny luovuuden ja todellisen rikkauden haastavien hetkien keskeltä. Rikkauden nimeltä Rakkaus. Rakkaus itseä kohtaan. Tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, kun oivaltaa, ettei elämä kuitenkaan ole niin sidoksissa rahaan. Kun voin tehdä kuitenkin niin paljon asioita, mihin en tarvitse rahaa. Voin ulkoilla. Voin retkeillä. Voin ihastella taivasta. Voin kirjoittaa ja kuvata. Voin tehdä käsitöitä. Voin maalata. Voin joogata. Voin nukkua. Voin hengittää. Lista on pitkä, kun niitä alkaa ylös kirjoittaan. Voisinpa heittää tästä haasteen myös sinulle. Ota kynä ja paperia, ja kirjoita itsellesi lista asioista, mitä kaikkea juuri sinä voit tehdä ilman rahaa. Ja sitten tee!
Tässä kohtaa sitä monesti havahtuu siihen, kuinka kapeaksi ajattelu on käynyt nykymaailman tohinoissa, kiireessä ja suorittamisessa. Ei nähdä enää elämän yksinkertaisuutta. Ja nimenomaan sitä, että kaikki valo, viisaus, ilo, rauha, tyyneys ja tasapaino löytyy loppuviimein sieltä sinun sisältä. Olen itse riutunut ja vaipunut epätoivoon niin monenmonta kertaa, kun olen kokenut olevani olosuhteiden vanki. Olen antanu kaiken ulkopuolella määritellä omaa oloani, omia tunteitani ja omia tekemisiäni. Se on RASKASTA! Raskasta huomata ja oivaltaa. Vuosienkin jälkeen. Ei ole yhtään kivaa katsoa peiliin ja sanoa itselle; OTA VASTUU OMASTA ONNELLISUUDESTA! Ei ole yhtään kiva oivaltaa, että jokainen valinta elämässäni on ollut MINUN oma valinta. Varsinkaan niinä hetkinä, kun eniten haluttaisi asettua “uhri”-asemaan. Tämä on aika syvä aihe, ja aiheuttaa minussakin vielä melkoisia lukkoja ja muureja, mutta hiljokseen mennään. Ja hiljokseen siirrytään siirrytään kevyemmille aalloille.
Mulla on tapana jäädä pohtiin näitä syvällisiä asioita tosi paljon, joskus niin paljon, että tulee pää kipeäksi ja vaivun pieneen horroksen omaiseen tilaan. Tällöin, on hyvää pitää taukoa ja tehdä asioita mitkä miellyttävät ja tuovat takaisin tasapainoon.
Luonto. Se on yksinkertaisin miellyttävä asia minulle.
Ja sinne myös suuntasin tiistaina heti aamusta. Olimme sopineet ystäväni kanssa treffit Lommoltunturiin. Ei olla nähty pitkiin aikoihin, joten tämä retki tuli todella hyvään saumaan. Oli myös ilo huomata, ettei kaikki tykkylumi ollutkaan vielä hävinnyt. Ihan kuin olisi astunut taas taikametsän suojiin. Niin puhdasta, niin kirkasta, niin helppoa hengittää. Eikä se muuten ole tuulesta temmattu tunne, vaan Muoniossahan on tutkitusti puhtain ilma.
“MAAILMAN PUHTAIN ILMA
Muoniossa saat hengittää tutkitusti maailman puhtainta ilmaa. Alle 10 mikrometrin hiukkasia on kuutiometrissä vain 4 mikrogrammaa, kun maailman likaisimmissa kaupungeissa niitä on melkein 600 mikrogrammaa (WHO). Yksi maailman ilmanlaadun mittausasemista sijaitsee Muonion Sammaltunturilla. Sen poikkeuksellisen puhdasta ilmaa verrataan maailman muiden mittausasemien dataan. Mittausasemilta saadaan tärkeää dataa maailman ympäristön tilan analysoimiseen.”
Ihan huipulle ei tällä kertaa menty, koska pehmeä upottava lumi oli hurjan raskasta koiralle. Suunnittelin jo hommaavani Riskulle ihan omat sukset. Vai mikähän olisi paras ratkaisu. Pulkka? Toki helpot valmiiksi tampatut jäljet olisi paras vaihtoehto koiran kanssa retkeilyyn, mutta kun nämä puuterilumet huutaa luokseen, eikä koiraa raaski yksin kotiakaan jättää, joten…Dilemma 😀
Mutta hyvin selvittiin taas kerran. Huolet ja murheet jäi heti ensimetreille, ja saatiin nauttia upeasta päivästä. Päätettiin myös ystäväni kanssa nähdä vähän useammin jatkossa, kun hänkin muutti vastikään takaisin pohjoiseen. “Useammin” voi siis meillä täällä tarkoittaa puolen vuoden päästä tai parin kuukauden päästä. Parhaimmassa tapauksessa kenties jo ensi viikolla. Mutta met emmä ota ressiä siitä, ystävyys kun vaan on. Ja pysyy. Ilman määritelmiä saatika suunnitelmia <3
Palailen pian kirjoittaan pientilasta jonne pääsin vieraileen, pysyhän kuulolla.
Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!