Blogilinjalla: Jesse

ADHD:n hyvät puolet

Hei!

Alkuun haluan pahoitella epäaktiivisuuttani täällä blogissa. Korvattavat työtunnit yhdessä hampaita tekevän vauvan kanssa ei ole paras yhdistelmä. Olen siis ollut tavallista väsyneempi ja olen yrittänyt keskittyä lepäämiseen aina kun siihen on mahdollisuus. Onneksi vauva-arjen rankimmat vaiheet ovat ohimeneviä.

Nyt tämän päivän aiheeseen. ADHD tuottaa paljon ongelmia ja niitä korostetaan kaikkialla. Ymmärrän kyllä miksi, sillä nykyaikana esimerkiksi menestyminen koulussa nähdään asiana, jota arvostetaan ja siihen pyritään joskus jopa oman mielenterveyden kustannuksella. Ei riitä, että on hyvä yhdessä asiassa, kuten minä olen ollut liikunnassa. Myös mielenterveydenhäiriöihin ylipäätään liitetään negatiivisia mielikuvia, vaikka onneksi vähenevissä määrin. Osasyynä myös se, että harvat ihmiset tuntevat ketään henkilökohtaisesti, jolla olisi sama häiriö kuin minulla.

Vaikka tämän häiriön ympärillä pyörii suurimmaksi osaksi negatiivisia mielikuvia, olen halunnut nähdä myös positiiviset asiat ja kääntää tämän vahvuudekseni. Miksi en tekisi niin? Se on osa minua ja tulee aina olemaan. Tiedostamalla sen, että häiriöni ei ole ongelma, pystyn vahvistamaan ja hyödyntämään piirteitä, joita se minulle antaa. Olen energinen, rohkea, sosiaalinen ja heittäydyn helposti. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, jotka esiintyvät vahvempina ihmisillä, joilla on ADHD. Tahdon kertoa tänään tarkemmin mitä hyvää ADHD on tuonut minun elämään ja mitä hyötyä siitä ylipäätään voi olla.

En mieti sanomisiani. Tämä saattaa kuulostaa ensin huonolta ominaisuudelta, mutta se myös tarkoittaa, etten stressaa sosiaalisia tilanteita. Oikeastaan, en stressaa mitään. Annan asioiden tapahtua niiden omalla painollaan ja ne tuppaavat aina järjestyä. En ole kykenevä stressaamaan koska en ehdi ajatella mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai mitä menneisyydessä on tapahtunut, koska tässä hetkessä tapahtuu niin montaa eri asiaa joissa koitan olla mukana. Vedän itseni kaikkeen aina mukaan. Se tapahtuu minulta ihan luonnostaan. Minun ei tarvitse tietoisesti ajatella, että tahdon niin paljon tuonne töihin tai voi kun pääsisin mukaan tuohon toimeen. Olen vain yhtäkkiä siellä.

Hurahdan kaikkeen. Jos kuulen jostain, innostun siitä heti. Tankkaan kaiken tiedon aiheesta ja rupean sitten heti toimeen. Nämä asiat voivat olla harrastuksia, elämäntapoja tai aatteita. Viime vuosina olen hurahtanut terveellisyyteen ja vien sitä aktiivisesti yhä pidemmälle. Terveellisyys tuli minulle ensimmäisen kerran tutuksi kun nykyinen avopuolisoni kertoi minulle vegaanisuuden hyödyistä noin kaksi vuotta sitten. En uskonut sanaakaan, joten hän laittoi minut katsomaan dokumentin aiheesta. Silloin hurahdin vegaanisuuteen. Jätin pois kaikki eläintuotteet ja niin olen elänyt siitä päivästä asti.

Saan helposti ystäviä, koska juttelen aina kaikille. Tämäkin tapahtuu minulta tiedostamattani. Reagoin kaikkiin ärsykkeisiin mitä saan ja ne tulevat joskus toisilta ihmisiltä. Joku henkilö saattaa mainita minulle tutun asian tai asian johon omaan mielipiteen.

Tässä kaikki tältä päivältä. Näkyillään!