Blogilinjalla: Jenniina

Suurenmoinen elämä

Facebookin vertaistukiryhmissä törmään usein vanhempiin, jotka ovat juuri saaneet tietää vauvallaan olevasta näkövammasta tai albinismista. Heitä on kohdannut valtava shokki ja mielessä myllertää monenlaista huolta lapsen pärjäämisestä ja ehkä ennen kaikkea siitä, pääseekö lapsi osaksi normaaleja yhteisöjä. Olen itsekin joutunut kuopukseni synnyttyä suurten huolten keskelle, kun vauva jäi masuuni ilman happea, eikä meillä ollut tietoa siitä, selviäisikö lapsi hengissä tai millaisia vaurioita hapenpuute ehtisi jättää pienokaisen elimistöön tai aivoihin. Eräs ystäväni lähetti silloin viestin, että haluaisi kietoa minut johonkin lämpimään ja pehmeään. Sen saman viestin haluaisin välittää muille huolestuneille vanhemmille, voisinpa kietoa heidät johonkin lämpimään ja pehmeään. Voisinpa omalla elämäntarinalla lisätä luottamusta pelokkaiden äitien ja isien mielessä. Näkövamman kanssa voi elää onnellista elämää, normaalia elämää, täyttä elämää. Kun oma kuopukseni taisteli elämän ja kuoleman rajamailla, toivoin, että rakkaus voisi parantaa. Rakkaudella ei saa monielinvaurioita korjattua, mutta heikkonäköistä lasta voi rakastaa vahvaksi. Voi mennä ja elää ja seikkailla, opettaa hyviä vuorovaikutustaitoja, viedä pienestä pitäen sosiaalisiin tilanteisiin, joissa voi harjoitella ihmisten kanssa yhdessäoloa rajoitteesta huolimatta. Voi etsiä ja löytää omia lahjoja ja vahvistua niiden käytössä.

Jouduin toistelemaan itselleni kuopukseni synnyttyä, ettei terveys ole tärkeintä; tärkeintä on olla elämän syrjässä kiinni. Me saimme todistaa ihmettä, kun lapsemme toipui, oppi liikkumaan ja puhumaan, eikä häneen jäänyt rajusta alusta muuta jälkeä kuin leikkaushaavan arpi. Sen jälkeen ollaan menty, eikä meinattu. Elämä on lahja, jokainen pienokainen on ainutlaatuinen ihme. Jokaisella on omanlaisensa haasteet. Toisella ne iskevät luun kurkkuun heti elämän alkutaipaleella, joku luulee, että on selvinnyt aikuisuuteen asti ilman ainuttakaan ongelmaa, mutta luulenpa, ettei häntä vain ole tutkittu tarpeeksi. Tässä maailmassa on monenlaista rikkinäisyyttä, elämä voi olla säröillä niin monin eri tavoin. Silti meillä jokaisella on omanlaisemme elämän tarkoitus. Jokaisella oma. Mikä se on minulla tai sinulla, se selviää vain elämällä.