Tällä viikolla Rovaniemellä järjestettiin valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät. Omassa työssäni painopiste on paljon vahvemmin nuorisotyössä kuin varhaiskasvatuksessa, mutta toki myös kokonaisvaltainen perhetyö on osa minunkin työnkuvaani. Päädyin neuvottelupäivien juontajaksi, mikä oli mukava haaste ja innostava tehtävä tähän syksyyn.
Neukkareiden kaltaiseen isompaan tapahtumaan osallistuminen voi tuoda heikkonäköiselle monenlaisia kimurantteja tilanteita eteen, varsinkin jos on aikeissa toimia tilaisuuden juontajana.
Usein tämänkaltaisissa tapahtumissa osallistujille on varattu nimikyltit. Minun näkövinkkelistäni ne ovat täysin turhia pikku lärpäkkeitä, joista ei ole mitään hyötyä. En näe lukea kenenkään nimeä pienestä nimikyltistä. Jos taas uuden ihmisen nimeä kysyy tilaisuudessa, saattaa vastapuoli nokkelasti vastata, että tässähän se lukee, ja korjaa nimikylttinsä asentoa. Tässä tilaisuudessa osallistujien nimikyltit olivat aulan infopöydällä noudettavissa ensimmäisen päivän aamuna. Oman nimilapun löytäminen pöydältä on myös sula mahdottomuus. Katselin kylttejä hetkisen ja infopöydän takana ihminen neuvoikin oitis, että ihan aakkosjärjestyksessä ovat nämä laput tässä. Siitä vaan nappaamaan oma matkaan.
Onneksi sain tulostaa omat juontoni itse. Muutoinhan ne olisivat olleet liian pientä fonttia. Tulostin omat osuudet fonttikoolla 16, vaikka mielellään olisin lukenut vieläkin isompia kirjaimia, mutta yritin pitää paperinivaskan kuitenkin kohtuullisen kokoisena. Lavalla on kirkkaat valot, jotka häikäisevät kenen tahansa silmiä. Yleisö taas sijaitsee jossakin metrien päässä paljon hämärämmässä, mutta eipä minun tarvitse ketään erityisesti nyt nähdä. Paitsi tietenkin tilanteissa, joissa yleisössä on kysymys ja kysyjälle pitäisi kipaista viemään mikrofoni. Onneksi tähän tehtävään löytyi toinen ihminen, enkä joutunut huhuilemaan suuressa salissa, että missäs päin olikaan se henkilö, joka halusi tämän mikrofonin.
Ruokailut ovat ihan oma lukunsa näkövammaisten selviytymistarinassa. Menu on pikkupräntillä jossakin, mutta onneksi noutopöytää saa kiertää ihan vapaasti valiten kaikkea haluamaansa. Olimme ystäväni kanssa ottamassa ruokaa yhtä aikaa ja hän tiesikin odotella minua ennen kuin siirtyi pöytään istumaan. Noissa tilanteissa saattaa heikkonäköinen hetkessä kadottaa kaverin ja hortoilla yksin pitkin ravintolaa etsien omaa seuruettaan, vapaata paikkaa tai tuttujen ihmisten ääniä. Usein yritän olla todella skarppina kassan kohdalla, että saisin paitsi oman annoksen maksettua, mutta myös samalla seurattua, mihin muut menevät istumaan. Silmänräpäyksessä saattaisin olla eksyksissä.
Ymmärrän täysin, jos heikkonäköinen henkilö jättäisi vain osallistumatta kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin, joihin ei ole aivan pakko mennä. Paljon puhuttu epämukavuusalue on niin suuri ja sisältää niin monenlaisia kompastuskiviä. Vaatii sinnikkyyttä päättää lähteä ja selvittää tiensä tuntemattomaan paikkaan ja vieraiden ihmisten pariin maailmassa, jota ei ole suunniteltu näkövammaisille. Tilanteissa, joissa ei ole huomioitu erilaisia aistirajoitteita. Vaatii aikaa etsiä ja löytää, hortoilla ja hapuilla. Mutta monenlaisesta sitä selviääkin ja selvittyään voi tuntea itsensä aina vähän voittajaksi. Epämukavuusalueella voi alkaa melkein viihtymään.