Blogilinjalla: Jenniina

Kutsumaton yllätysvieras

Sunnuntaina saimme puhelun: Koronatestin tulos on positiivinen. Nyt karanteeniin kymmeneksi päiväksi. Tämä ensimmäinen Bingo osui lapsistamme keskimmäiselle. Ei aavistustakaan, mistä hän on tartunnan saanut, sillä hän on perheestämme se, jolla kontakteja on koulun lisäksi vähiten. Emme olleet uskoa todeksi tuota uutista, mutta varmistustesti kertoi samaa karua totuutta. Kutsumaton vieras, nimeltään korona, oli tehnyt yllätyshyökkäyksen kotiimme. Tällä hetkellä perheessämme on jo kolme koronapotilasta. Ihme ja kumma, itse olen edelleen terve. Vielä. Päätin heti, että kertoisin koronasta avoimesti. Se on ainoa keino hälventää häpeää, joka tartunnan saamiseen monilla liittyy. Olen pitänyt Facebookissa ja Instagramissa karanteenipäiväkirjaa, jossa kerron kuvien kera kunkin päivän kuulumisista koronan kanssa.

 

Karanteeni pysäyttää elämän. Enää ei ole kiire. Lapset jäävät kotiin ja vanhemmat etätöihin. Kauppareissu hoitui kotiinkuljetuksen avulla ja ystävät ovat tuoneet postilaatikkoon ihania yllätyksiä; suklaata, kirjastonkirjoja ja muuta mukavaa. Lenkillekään ei pääse, joten olen estänyt seinien kaatumista päälle juoksemalla taloa ympäri. Aika monta kertaa. Jos potilaiden vointi sallii, menemme iltapäivällä ulos leikkimään sardiinipiilosta. Lueskellaan ja pelaillaan. Eilen tein ystävän kanssa kasvohoidon videopuhelun välityksellä.

Oma keskittymiskykyni töiden äärellä on ollut kyllä heikkoa. Puhun paljon puhelimessa tartuntatautiyksikön kanssa, viestittelen koulun ja läheisten kanssa. Toki sairaiden hoitaminen on vielä oma lukunsa, vaikka melko lievillä oireilla kaikki potilaat ovatkin tähän asti selvinneet.

Nyt jännityksellä odotamme, kauanko korona meillä viipyy, kuinka ärhäköiksi oireet äityvät, leviääkö se laajalle ja miten pitkäksi karanteeni voikaan vielä venyä.

Tätä en olisi vielä viikko sitten uskonut. En oman perheen kohdalle. Mutta ei tuo tauti katso kenen matkaan se hyppää; ei se kysy, sopiiko nyt tulla, onko nyt hyvä hetki.

Arvaatko mikä on mun lempparipuuhaa karanteenissa (ja melkein aina muulloinkin!). Siitä postaan ensi kerralla!