Blogilinjalla: Jenniina

Kaksi viikkoa karanteenissa saa kaipaamaan harrastusten pariin

Karanteenia ja eristystä on minulla takana nyt tasan kaksi viikkoa. Vapauden olisi pitänyt koittaa jo perjantaina, mutta kuinkas kävikään! Juuri perjantaina oma koronatestini näytti positiivista ja humpsista vaan, eristys vain jatkuu. Olen itsekin hyvin lieväoireinen kuten muutkin meidän perheessä sairastaneet.

Päivät kuluvat pelaillen ja leikkien, kokkaillen tai leipoen, pihalla piipahdellen ja edelleenkin äänikirjoja kuunnellen. Olen yrittänyt ottaa loman ja levon kannalta.

Jos johonkin kaipaan, niin lenkille! Talon ympäri juokseminen ei tarjoa samanlaista kokemusta kuin Ounasvaaran huiputtaminen metsäpolkuja pitkin.Ounasvaaran maastolenkit ovat selvä keski-ikäistymisen merkki, mutta tunnustan silti, että ne ovat rakas harrastukseni. Hetki omaa aikaa, vaihtelevia maisemia, polkuja ja pitkospuita, pururataa, kalliota, nousua ja laskua.

Perjantain testiin päätin mennä pyörällä. Pyöräilykin on ihan mukava liikuntamuoto arjessani. Olen melko rohkea liikenteessä heikosta näöstä huolimatta. Ainakin täällä tutuilla kulmilla. Enemmän jännitti kun kevät-talvella 2020 vuokrasin sähköfättärin, jolla lähdin suihkimaan metsiin ja maastoihin merkatuille pyöräilyreiteille. Selvisin silloinkin ja sain hienon onnistumisen kokemuksen, mutta yksin valkoisten hankien keskellä ajellessani haaveilin, että edessä menisi kaveri, jota voisin seurata. Myös laskettelurinteissä pidän siitä, että uudessa rinteessä joku laskee edellä ja voin hänen liikkumistaan seuraamalla tehdä havaintoja jyrkkyydestä ja rinteen profiilista. Olen oppinut taitavaksi laskijaksi, eikä näkövamma hidasta menoani.

Sitten kun eristykseni on lopulta ohi, pulahdan piristymään hyiseen jokeen, jotta talviuintikausi alkaisi iisimmin sitten kun sen aika on. Viime talvi oli ensimmäinen, jona harrastin avantouintia. Aluksi se oli pelkästään järkyttävää, mutta sinnikkyydellä siitä selvittiin. Kevättä kohti mentäessä, alkoi pulahdukset oikeasti jo tuottaa iloa.

Olen ylpeä hienoista harrastuksistani; lenkkeilystä, pyöräilystä, laskettelusta ja avantouinnista. Minä pystyn! Oletko sinä kokenut ylittäväsi itsesi jossakin lajissa?

Kumpi sinua viehättää enemmän? Syksyinen vai talvinen Ounasvaara?