Ajokortittomana turvaudun usein matkapalvelun taksikyyteihin. Ne ovat suuri helpotus arkeeni, mutta myönnettävä on, että aina taksimatkat eivät suju niin kuin toivoisi. Taksilla matkustaminen saattaa joissain tilanteissa herättää monenlaisia tunteita. Tässä postauksessa kerron viisi pointtia taksilla matkustamisesta.
- Taksilla matkustaminen on jostain syystä kiusallista! En aina haluaisi ihmisten huomaavan, että joudun tilaamaan työpaikalle taksin. Aiemmin toimin erään kotimyyntimerkin vaate-edustajana ja kävin pitämässä kutsuja ympäri kaupunkia. Taksilla pihaan saapuminen herätti hämmennystä. Eniten ehkä nolotti silloin, kun lapsi oli vielä päiväkodissa. Tarhan parkkipaikalle ei taksilla saapuminen vaan sopinut lainkaan.
- Toisinaan taksi tulee ajoissa, aika usein ei. Niin monet kerrat olen työpaikan tuulikaapissa seissyt odottelemassa kyytiä ja vilkuillut kelloa hermostuneena; pitäisi ehtiä päiväkodille ja laittaman ruokaa ja kyyti vain viipyy. Ja niin usein olen panikoinut kotona, kun kuskia ei kuulu ja tiedän myöhästyväni sen vuoksi jostakin; töistä tai kampaajalta, milloin mistäkin.
- Taksikuskit ovat ihan oma lukunsa. Monet ovat mukavia ja leppoisia, osalla on niin tiukat mielipiteet, etten uskalla väittää vastaan, vaikka mieli tekisi. Joidenkin kanssa on vaihdettu kuulumisia lukuisilla yhteisillä matkoilla jo vaikka mistä, osan kanssa istutaan tuppisuuna alusta loppuun asti. Myös taksikuskien musiikkimaut ovat tulleet vuosien mittaan tutuksi. Tiedän, mitä radiokanavaa kenenkin kanssa kuunnellaan ja kuinka kovaa. Yksi kuskeistani on varsinainen vitsiniekka. Hän saa minut aina nauramaan höpöttelyllään, mikä voi tuntua pelastavan hirveän aamuhässäkän jälkeen. Sellaiselta matkalta on mukava mennä töihin.
- Kun saavun kotikaupunkiin lentäen ja olen tilannut taksin valmiiksi odottelemaan, ovat lukuisat taksikuskit lentokentän aulassa rivissä vastassa, pidellen käsissään asiakkaansa nimeä. He olettavat, että näkisin lukea, kenen käsissä on minun nimeni. Tämä näppärä keino ei toimi näkövammaisen kohdalla.
- Kaikkein kiusallisin taksimuisto on helppoa nimetä. Minulla oli kukkarossani sekä pankkikortti, että taksikortti, mutta juuri ennen taksin tuloa tajuan, ettei kukkaroa löydy mistään! Käännän kodin kaikki epämääräiset kasat, kaivelen laukut ja taskut, mutta kukkaroa ei löydy. Säntäilen hädissäni ympäriinsä kun ovikello soi. Juuri tämä taksikuski on päättänyt tulla hakemaan minut ihan sisältä asti. Hän on maalta. Maalla toimitaan näin. Kiitos vaan kovasti, kiva idea, mutta EI! Älä tule meille! Joka paikka on kaaoksen vallassa etsittyäni kukkaroa (ja muutenkin). Joudun kertomaan kuljettajalle, etten löydä taksikorttiani. Hän alkaa katsella ympärilleen auttavaisena. Tekisi mieli huutaa hänelle: MENE ULOS ODOTTAMAAN! Mutta en kehtaa. Ystävällinen kuski lupaa, että voin tällä kertaa matkustaa ilman taksikorttiani. En kehtaa sanoa, ettei minulla ole pankkikorttiakaan. Käyn kaivelemassa lapsen lompakosta rahaa lainaan ja pääsemme vihdoin lähtemään. Kukkaro löytyi myöhemmin. Nykyään pidän pankki- ja taksikorttia puhelimen kotelossa.