Blogilinjalla: Tuija

Ikkunalaudan tykätyimmät

Vaikka olen opiskellut kirjallisuutta, ei asunnostamme löydy perinteistä kirjahyllyä. Tai kirjahyllyn paikkaa toimittaa ikkunalauta, jolla on reilun parin metrin rivi kirjoja. Se on aika vähän, sillä tapanani on lainata kirjat kirjastosta, ja ostaa teos itselleni vain, jos todella tykästyn siihen. Harmillista on tietysti se, että suosituimpiin teoksiin on kirjastossa jäätävät jonot.

Niihin teoksiin, joihin olen todella tykästynyt (ja jotka siis löytyvät ikkunalaudaltani)  lukeutuvat esimerkiksi George Orwellin Vuonna 1984,  Peter Hoegin Lumen taju, Margaret Mitchellin Tuulen viemää, Kurt Vonnegutin Sähköpiano ja Anna Kortelaisen Levoton nainen  –Hysterian kulttuurihistoriaa.

Orwellin ja Vonnegutin teokset ovat dystopiateoksia, jotka kuvaavat (synkkää) tulevaisuuden yhteiskuntaa. Niiden päähenkilöitä yhdistää tietynlainen ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyys. Hoegin teos on omiaan luettavaksi kesähelteillä, sillä sen tapahtumat kiertyvät jään ja lumen ympärille. Tuulen viemää on puolestaan klassikko, joka tempaa omaan maailmaansa niin, että kadottaa ajantajun.  Taidehistorioitsija Anna Kortelaisen teos on kertomus hysteriasta, 1800-luvun lopun puhutuimmasta naistentaudista. Kortelainen pohtii mielenkiintoisesti muun muassa naisen alistamista lääketieteen nimissä.

Muistan, miten lapsena kaivoin usein kaksiosaisen Tuulen viemään vanhempieni kirjahyllystä, ja katselin sen kuvia, jotka olivat peräisin elokuvasta. Vivian Leigh oli mielestäni kaunein koskaan näkemäni nainen. Nyt nuo kirjat ovat minun hyllyssäni, ja elokuvaspektaakkelikin löytyy DVD-valikoimastani.

 

Pääaineeni oli kotimainen kirjallisuus, mutta noissa edellä mainituissa suosikkikirjoissani oli vain yksi kotimainen teos, sekin tietokirja. Yllättävää kyllä, virallisen lempikirjailijani Minna Canthin teoksista vain yksi on päätynyt ikkunalaudalleni, Köyhää kansaa. Sekin lähinnä sen takia, että sain sen lahjaksi. Canthia edustaa Minna Maijalan kirjoittama elämäkertateos Herkkä hellä hehkuvainen -Minna Canth. Ihmettelen itsekin, miksi en ole haalinut itselleni Canthin kirjoittamia teoksia. Pitäisi varmaan aloittaa Työmiehen vaimosta.

On hyllyssäni sentään jotain kotimaista kaunokirjallisuuttakin, kuten Anna-Leena Härköstä (Heikosti positiivinen), Märta Tikkasta (Kaksi. Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta), Miikka Nousiaista (Juurihoito), Hanna Brotherusta (Henkeni edestä) ja Sofi Oksasta (Baby Jane).

Minulla on pieni mustakantinen vihko, johon listaan kirjoja, jotka joskus haluan lukea. Silloin tällöin, esimerkiksi ennen kesälomalle lähtöä, haen kirjastosta kerralla kaikki, jotka suinkin saan käsiini. Sitten luen ne  -tai en. Häpeän kertoa tätä, mutta jätän kirjan reippaasti kesken, jos siinä ei ole mielestäni tarpeeksi imua.

Juuri nyt haluaisin lukea Long Playn uuden taskukirjan Heille jotka valvovat öisin. Se kertoo siitä, kuinka unettomuudesta tuli bisnes.

Yhdestä asiasta en ole saanut kiinni, ja se on äänikirjat! Kokeiltu on, mutta ainakin sohvalla kuunnellessa nukahdin joka armas kerta. Samaa ei (toivottavasti) tapahtuisi autossa, joten sen voisi vielä testata.

Tuija