Tällä viikolla minulla on ollut vaikeuksia tarttua toimeen. Ehkä viime viikonlopun Helsingin-reissu vei mehut ja tuntuu vielä torstaille asti. Se ei kai ole varsinaisesti loman tarkoitus.
Huomaan olevani alamaissa, mutta ehkä se ei ole mitään sen kummempaa kuin väsymystä. Onneksi minulla oli maanantaina mieluinen työkeikka, kun sain tehdä juttua Satakunnan pelastuslaitoksen eläinpelastajista. “Harakka hormissa ja muita tarinoita” tuli jutun otsikoksi. Tiistaina minun oli tarkoitus mennä Turkuun professorin vastaanotolle, mutta se muuttui Zoom-tapaamiseksi, mikä oli oikeastaan helpotus. Ei tarvinnut sinä päivänä istua yli kolmea tuntia bussissa.
Muuten olenkin sitten vain ottanut päivätorkkuja ja juonut Red Bullia (tiedän, ei kovin terveellistä!) Alamaissa oleminen ja väsymys ei minun kohdallani ole niin huolestuttavaa kuin ylenpalttinen iloisuus. Jälkimmäinen saattaa viestiä siitä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on kääntymässä maniaan. Joten niin kauan kuin väsyttää, kaikki on hyvin.
Tai ei kaikki ole niin hyvin. Välillä pelkkä pystyasennossa oleminen ottaa koville. Haluaisin olla hyvä äiti, hyvä opiskelija ja hyvä toimittaja. Äitiys tulee tärkeysjärjestyksessä ykkösenä, kaksi muuta jakavat kakkossijan. Aikaa minulla pitäisi kaiken järjen mukaan olla, koska työskentelen hyvin maltillisesti, mutta moodin vaihtaminen on aikaa vievää. Varsinkin, jos tekemiseeni tulee keskeytyksiä. Totta kai voin heittää kaverin kaupungilta kotiin, se vie kaiken kaikkiaan vain 20 minuuttia ajastani, mutta saattaa olla, etten koko päivänä saa palattua enää tutkimussuunnitelman tai jutun pariin. Seikka, jonka olen oivaltanut vasta tänä vuonna. Ymmärrän kyllä, että harvapa sitä pystyy keskeytyksettä tekemään mitään; ehkä se on liikaa pyydetty. Toisaalta kotona työskentely nostaa varmasti riskiä tulla häirityksi.
Yksi huomio, jonka olen tehnyt tutkimussuunnitelmaa työstäessäni on, että ihmiset ovat valtavan ystävällisiä. Kyselen ympäri Suomea esimerkiksi kirjastoista Canthin lainausmääriä ja poikkeuksetta tyhjentäviä Excel-taulukoita pukkaa sähköpostiini. Sama koskee kunnianarvoisia professoreja yliopistolla, jotka jaksavat vastailla kysymyksiini ja vinkata erilaisia etenemisvaihtoehtoja. Se kannustaa eteenpäin.
Tuija