Heips, minä täällä. Blogi ei ole päivittynyt, koska olen ollut stressaantunut ja väsynyt. Kävi klassisesti niin, että rohmusin liikaa tekemisiä. Oivalsin myös pimeän vuodenajan vaikuttavan vointiini. Olen useimpina vuosina kriiseillyt juuri näihin aikoihin. En vain ole halunnut myöntää itselleni olevani taipuvainen masennukseen. Nyt olen joitakin viikkoja lähinnä lepäillyt ja pyrkinyt tekemään hyvinvointiani edistäviä asioita. Yksi niistä olkoon vuoden 2023 onnistumisen kokemusten ja kiitollisuuden aiheiden fiilisteleminen.
Ihmiset elämässäni
Rakkaat, rakkaat ihmiset.
Sisuni jatkaa eteenpäin
Tänä vuonna olen entisestään oppinut luottamaan itseeni, tulevaisuuteeni ja kykyyni kannatella itseäni. Selviän vastoinkäymisistä. Voin jopa oppia niistä.
Itsemyötätunto ja armollisuus
Itsemyötätunto auttaa hyväksymään todellisuuden ja itseni sellaisena kuin ne ovat. Olen lempeä ja ymmärtäväinen itseäni (ja toisia) kohtaan.
Mielikuvituksen voima
Mielikuvitusmaailmani kertovat esimerkiksi, mitä haluan ja mitä tarvitsen. Mielikuvittelemalla voin nauttia unelmieni toteutumisesta tässä hetkessä.
Vertaistuki ja ymmärrys
Vertaistuki on kuuntelemista ja kertomista samankaltaisia asioita kokeneiden kesken. Syvä ymmärretyksi tulemisen kokemus on yksi kauneimpia tuntemiani asioita.
Kahviseuraa odotellessa
Vuoteeni mahtui monenlaista. Jos jotain voisin muuttaa tai jättää tekemättä, olisin suorittanut muutaman turhanpäiväisen asian vähemmän ja käyttänyt aikaani tärkeämpiin asioihin, kuten onnellisuuteeni ja ollut enemmän läsnä läheisilleni. Kohti seuraavaa vuotta… <3
Lempeästi ja lämpöisesti,
Minka