Blogilinjalla: Maria

Yhteistä matkaa jo 24-vuotta

 

Roni vuonna 1997

 

Tämän sunnuntain synttärisankarina esittäytyy Roni. Roni on suomenhevos ori, jonka kanssa olemme saaneet kulkea 24-vuotisen yhteisen taipaleen! Se on pitkä aika, yli puolet omasta elämästä!

 

Ronin kanssa olemme yhdessä eläneet teini-ikämme, ja aikuisuutemme. Nyt Ronin vanhuuden polulla on oma tehtäväni tukea herran elämää viime metreille asti. Vaikka toki, eihän kukaan maailmassa lähtöjärjestystään voi tietää.

Ronin kanssa metsäpoluilla

 

Nyt Roni on vielä vireä ja hyväkuntoinen seniorihevonen, mutta todennäköistä on, että enää emme puhu useista yhteisistä vuosista. Kesähelteillä on pyritty aktiviteetit herra hevosen kanssa  järjestämään aamulla aikaisin, tai illalla myöhään, jotta on viileää, eikä rasiteta turhaan varttunutta hevosta.

Roni on ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista hevosista! 

 

Roni

 

Kaikki kuvat ovat omia otoksia, mutta osa kuvista otettu sukupostin sivuilta, koska muita tallenteita ei ollut saatavissa. Sukupostin galleriasta lyöytyy myös minun ja Ronin yhteiskuva vuodelta 2009.

 

 

 

Minä ja Roni nuorina aikuisina

Miten yhteiselomme on sitten muuttunut? Siinä samalla kun Roni on vanhentunut, ja eläköitynyt asiakastyössä toimimisesta, olen itse vammautunut. Viimeiseen reiluun viiteen vuoteen, en ole voinut enää ratsastaa ilman, että paikalla on joku joka osaa tarvittaessa avustaa muun muassa ratsaille nousussa. Alastulohan on aina taattu, kuten äitini tapasi sanoa.

Se mitä itse vielä yhteiseltä taipaleelta kaipaisin, olisi se, että voisin laukata peltoaukealla tai pitkällä suoralla, hevoseni liinaharja hulmuten, tuntien tuulenvireen kasvoillani, ja vahvan laukkavan hevosen lihasten liikeet vartalollani. Vain me kaksin.

Enää ei tulisi kuuloonkaan, että kaupuaisin rakkaan orini selkään ja katoaisin pitkälle maastoretkelle nauttimaan hevosen kavionkopseesta kalliopäällysteisillä metsäpoluilla sekä sorateillä, muuten läsnä vain luonnon hiljaisuus.

On liian suuret riskit siihen, että, jos putoan, en pääse enää takaisin hevosen selkään itse, tai en pystyisi kävelemään edes hevosta taluttaen tallille.  Vasemmassa jalassani kun ei ole painovoiman voittavaa ojennusvoimaa, eikä jalan koukistusliikkeessä mene käskyt koukistajille, eli vasen jalka ei niin sanotusti oikein toimi.