Blogilinjalla: Maria

Webinaaria valmistellen

Viikonloppu sujuu ensi viikon webinaaria valmistellen.. tai itseasiassa valmisteluun on kulutettu aikaa läpi viikon. Joudun jaksottamaan päätetyötekoa hyvin paljon, vartti silloin, toinen tällöin, eikä mielellään edes joka päivä.

Pelkkää tekstitiedostoa pystyy tekemään sanelimen avulla “kohtuudella”, vaikka virheiden pongaaminen sanellusta tekstistä tuottaa välillä haasteita. Töissä onkin tullut palautetta  siitä, että “autocorrect pois päältä!!”, kun en ole itse huomannut, että sanelin alkaa itse keksiä tilanteeseen todella osumattomia sanoja tekstin väliin.

Muita tietokoneen ohjelmia en osaa ainakaan vielä pelkällä puheella käyttää – mikäli sellainen olisi mahdollista. Joten näppäinten näpyttelyä ja hiiren käyttöä on pakko hieman harrastaa.

Tästä se lähtee – diasarjan etusivu

 

Ensi viikolla siis olisi tarkoitus antaa kenelle tahansa tulla kuuntelemaan pararatsastuksenohjaajakurssin lopputyönä tekemääni tutkimusta ääniyliherkyydestä talliympäristössä ja ratsastustunneilla. Aihe oli itselle tosi tärkeä ja mielestäni hieman ehkä liian vähän tiedostettu asia, jotta voitaisiin tarjota kaikille esteetön ympäristö harrastaa sekä oppia.

 

Diaesityksen hahmottelua

 

Opinnäytetyössäni sukelletaan hieman erityisherkkyyden kautta ääniyliherkkyyteen, vaikka ääniyliherkkyydelle voi syynä olla myös muun muassa kuulovamma tai misofonia. Se onkin myös  hyvin tärkeää muistaa, että erityisherkkä ei ole automaattisesti ääniyliherkkä, eikä jokainen ääniyliherkkä ole välttämättä erityisherkkä! Välillä olen huomannut, että erityisherkkien ympäristöä yritetään siivota kaikista aistiärsykkeistä, ottamatta yksilön omaa herkkyyden lajia sen syvällisemmin huomioon.

Nyt diasarjan viimeistelyyn… ja lukijoille oikein leppoisaa viikonlopun jatkoa sekä 2. adventtisunnuntaita!