Blogilinjalla: Maria

Talvipäivillä

 

Perjantai ja lauantai kului tällä viikolla jälleen poikkeavasti, sillä ryömin jälleen kolostani maailmalle. Tällä kertaa oli suuntana Tampere ja Autismiliiton talvipäivät! Perjantaina lähdettiin liikkelle reippaassa -20 asteen pakkasessa. Lauantaina sää oli onneksi pari astetta maltillisempi.

Talvipäivillä oli mukavasti eri näytteilleasettajia, joista jokainen osasi kertoa toiminnastaan kattavasti.

Kohtasin valtavan määrän uusia ihmisiä ja pyrin verkostoitumaan parhaani mukaan. Nälästä talvipäivillä ei myöskään tarvinnut kärsiä, sillä tarjoilut olivat runsaat sekä kaiken kattavat.

Hyviä elementtejä esillä

Talvipäivillä itseä ilahdutti erityisesti se, että tarjolla oli sekä korvatulppia, että värikoodattuja lappuja. Lappujen värit kertoivat haluaako olla rauhassa, vai saako ihmistä lähestyä.

Värikoodaus olisi erittäin tervetullutta  niin kouluihin kuin työpaikoillekin. Silloin ei tarvistsi kuormittaa ketään lisää ainakaan “vahingossa!”.

Vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan esittelyä

Molempina päivinä päivystin  jonkin aikaa vertais- ja kokemustoiminnan standyllä esittelemässä vertais- ja kokemustoimintaa kiinnostuneille.

“Vertaistoiminta on vertaisen antamaa tukea vertaiselle. Kokemustoiminta on vaikuttamistyötä, jossa omaa kokemustietoa jaetaan muille. ”

 

Tärkeät tunnetaidot

Lauantaina pidin kokemuspuheenvuoron tunnetaidoista ja niiden kehittämisestä.

Tunnetaidot on hirveän tärkeitä, koska ilman tunnetaitoja on vaikeaa elää yhteiskunnassa. Tunnetaitojen hallinta helpottaa myös niin itseä kuin muita. Tunnetaitojen kehittämisessä pidän sitä tärkeänä, että taitoja harjoitellaan ihmisen oma hyvinvointi edellä, henkilön yksilölliset tarpeet huomioiden.

Erittäin tärkeää mielestäni on, että selvitetään mistä tunne tila johtuu, voiko taustalla olla esimerkiksi henkinen tai fyysinen kipu? Voiko takana kenties liian tiukka struktuuri kyseiselle henkilölle, onko hänen omaa tilaansa loukattu vai kuormittaako sisäiset- tai ulkoiset vaatimukset vaan liikaa?

Koen, että on myös erittäin tärkeää kuulla tunnetaitoja harjoittelevaa henkilöä sekä hänen perhettään. Kun tunteiden juurisyyt pystyttään selvittämään mahdollisimman hyvin, päästäisiin mielestäni kokonaisvaltaisempiin tuloksiin. Harjoittamalla “pelkkää” henkilön tunteiden käsittelyä, sietoa tai taitoa, hoidetaan vain seurauksia, eikä välttämättä nähdä syitä, jotka ovat tilanteeseen johtaneet.

Jotkin tunnetaitojen harjoittelussa käytetyt ehkä toisille toimivat toimintatavat voivat myös aiheuttaa osalle henkilöistä vain lisäkuormitusta ja – hankaluuksia, vaikka alkuperäiset tavoitteet ja tahtotilat olisivat olleet toisenlaisia. Kauniit ajatukset voivat ikään kuin kääntyä itseään vastaan.

Kuunneellaan, keskustellaan ja kommunikoidaan, jotta päästään parempiin tuloksiin, jotka hyödyttää meitä kaikkia!   Tämä pätee melkein asiassa, kuin asiassa!

 

Artikkelikuva ja luentokuvat : Autismiliitto
Kuva vertais- ja kokemustoiminnan ständistä: Kuva: Jenny Rosberg

 

#talvipäivät 2024