Pitkäaikainen haaveeni on ollut pararatsastuksen ohjaajakurssin suorittaminen. Olen ohjannut ratsastajia noin 28-vuoden ajan ja oli mukava saada tähän vihdoin jonkinmoinen nimellinenkin pätevyys. Erityisryhmiä eli pararatsastajia olen ohjannut myös alusta alkaen.
Kurssin alkua joutui odottelemaan muutaman vuoden. Pararatsastuksen ohjaajakurssi alkaa normaaliolosuhteissakin vain joka toinen vuosi. Nyt sen alkamisajankohta vielä siirtyi normaalia pidemmän aikavälin päähän edellisestä pandemian vuoksi.
Kurssi saatiin vihdoin alkamaan marraskuussa 2021 ja nyt tammikuussa 2023 saan kutsua itseäni pararatsastuksen ohjaajaksi! Saimme samalla myös hevoskerho-ohjaajan pätevyyden, joka itsellä olikin jo entuudestaan. Mutta tulipa päivitettyä sekin koulutus uudelleen.
Valmistumiseni hieman venyi aiotusta, sillä sairastettu korona vei voimia sen verran, että jouduin pari kuukautta vetämään henkeä, ennen kuin pystyin suorittamaan viimeisen koulutuksesta puuttuvan osan, ensiapukurssin.
Mikä on pararatsastuksen ohjaaja?
Pararatsastuksen ohjaaja osaa antaa perusopetusta hevostaidoissa sekä ratsastuksessa erityisryhmille sekä osaa kouluttaa itse tarvitsemansa apuhenkilöt.
Pääsyvaatimuksena pararatsastuksen ohjaajakoulutukseen on SRL:n vammaisratsastuksen peruskurssi tai pararatsastajan avustajakurssi, harrasteratsastajan polun B-tason tiedot ja taidot sekä riittävä kokemus avustajana sekä ohjaajana toimimisesta ( SRL).
Omat opiskelun haasteet
Vuosi opintojen parissa on ollut monipuolinen ja itselle tosi raskas. Koulutuksessa oli vuoden aikana neljä lähiviikonloppua, joissa oli 100% läsnäolovelvoite. Kolmenpäivän sitominen kerrallaan läsnäolo-opetukseen tuntui itsestä todella, todella raskaalta ja hankalalta. Etäopetuksen järjestäminen teoriaopintojen osalle ei ollut valitettavasti kurssillamme mahdollista.
Itselle ylipäänsä jo kolme päivää jalkeilla “normaalien” ihmisten aikaan on käytännössä todella paljon ongelmia tuottavaa omien liikkumisen ja valverytmin haasteiden vuoksi.
Lisämausteensa tuo oma ääniyliherkkyys, joka vie esimerkiksi kohdallani parhaimman hyödyn läsnäolo-opetuksesta. Luokkatilassa on oikeastaan aivan sama puhuuko opettaja kvanttifysiikasta, evoluutioteoriasta tai hevosjutuista, koska itseltä ne puheet yleensä menee luokassa olevien muiden hälyäänien vuoksi täysin ohi.
Kuva: Päivi Anttila
Sovellettua opiskelua
Opiskelussa haasteita aiheutti myös se, että itse en saa enää ratsastaa. Aikoinaan pyysin lähetettä ratsastusterapiaan oman selän kuntouttamista varten ja sainkin käteeni lääkäriltä B-lausunnon, jossa ehdottomasti oltiin sillä kannalla, että hevosen selkään ei liian suuren vammariskin vuoksi tulisi enää nousta hevosen selkään ollenkaan -ikinä.
Onneksi sain suorittaa koulun ratsastuksen osuudet sovelletusti ohjasajamalla ja historiasta löytyi koulussa arvioitua ratsastustaitoani ennen vammautumistani.
Ohjasajon suorittamisessakin oli hieman ongelmia, koska sitä ei voi tehdä kyynärsauvoihin tukien, vaan pitäisi pystyä kävelemään omin jaloin. Ohjasajot tein hyvin lyhyissä pätkissä, oman 31-vuotiaan Milla-ponin kanssa, joka osaa yhteisten 28-vuoden jälkeen toimia jo lähinnä “telepaatisella” yhteydellä.
Paljon erilaista oppia vuoden aikana
Kuva: Riikka Laaksonen
Vuoden aikana on opeteltu muun muassa vammatietoutta, ratsastuksen ohjaamista, ratsastusta, tuntisuunnittelua, pedagogiikkaa, pararatsastuksen kilpailusääntöjä, kommunikoinnin erilaisia apuvälineitä, tukiviittomien sekä erilaisten ratsastuksessa käytettävien apuvälineiden käyttöä.
Olemme tehneet myös useita kotitehtäviä, kuten omaan käyttöön soveltuvia kuvakortteja, ratsastustuntien seuranta ja ohjaustehtäviä, working trail radan suunnittelua ja siihen arviointipohjia, itsearviointeja… ja kirsikkana kakun päällä vielä opinnäytetyö, jonka tein ääniyliherkkyydestä talliympäristössä.
Rankka, mutta antoisa vuosi
Rankkuudestaan huolimatta vuosi on ollut todella antoisa. Asioita olen oppinut katsomaan taas uusista näkösuunnista, olen oppinut valtavasti erilaisista keinoista ja apuvälineistä sekä tutustunut hyvään kurssiporukkaan sekä ammattitaitoisiin opettajiin.
Oma tavoite ja toive olisi pystyä tekemään työtä pararatsastuksenohjauksen parissa pienellä osa-aikaprosentilla. Tulevaisuus näyttää kuinka realistinen tavoite ja toive sitten onkaan 🙂
Alunperin kiinnostus tähän koulutukseen lähti oman vammautumisen kautta. Huomasin, että pararatsastukseen perehtyneitä ohjaajia oli hieman vähän saatavilla ja toisaalta oli itsellä halu kehittää omaa osaamista erityisryhmien ohjaamisen suhteen.
Oman vammautumisen myötä itselle tuli myös erilainen perspektiivi erityisryhmien ohjaamiseen, vaikka olin aiemmin tehnyt ohjaamistyötä vuosikausia.
Lisäksi koin ja koen edelleen, että nykyteknologia myös mahdollistaa ratsastustuntienkin pidon tietyissä tilanteissa täysin etänä ja opettaa voi vaikka pyörätuolista käsin. Oma vammautuminen ei välttämättä täysin estä opetustyön mahdollisuutta, vaikka se asettaakin hieman rajoitteita työn toteutukseen.
Artikkelikuva: Päivi Anttila. Pararatsastuksen ohjaajaopiskelijat maastossa
Toiminnallinen kuvakortti ohjauksen avuksi:
Alkuperäiset piirrokset: Mustavalkoiset kuvat: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Sclera
Värilliset kuvat: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Sergio Palao / ARASAAC
Kuvien tuunaus omaan käyttöön sopivaksi: Anu Tapola-Vugts
Lähde: Suomen ratsastajainliitto Koulutus – Suomen Ratsastajainliitto (ratsastus.fi)