Heippa! On mukavaa päästä bloggaamaan taas just teille! Olen 45-vuotias 8-vuotiaan tytön yksinhuoltaja Satakunnasta, Raumalta ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä välilevyrappeuman vuoksi. Työskentelen osa-aikaisesti hallinnon ja viestinnän assistenttina Erilaisten oppijoiden liitossa. Työkuvani on monipuolinen ja työaikaa saan pääosin sijoiteltua tavalla, jota oman kropan, kuun ja tähtien asennot vaativat.
Valtion leikatessa järjestöjen tukea isolla kädellä ei työllistyminen järjestötyössä ole kuitenkaan varmaa. Sivusilmällä siis katselen avoimien työmarkkinoiden suuntaan. Haluaisin tulevaisuudessa tehdä työtä eläinavusteisen toiminnan kehittämisen parissa, toisaalta olen avoin uusillekin tuulille.
Työllistymistäni rajoittaa selkäsairaus, joka ei elä kellon mukaan, sekä kielitaidon puute. Minulla on myös lukivaikeus. Se näyttäytyy eniten vieraiden kielten haltuun ottamisen haasteena, ja monessa ammatissa vaaditaan nykyään sujuvaa kielitaitoa.
Google translator on kyllä nykyään korvaamaton apusovellus. Sen avulla olen oppinut enemmän kuin perinteisillä oppitunneilla ikinä ja sanavarasto on laajentunut huimasti.
Yritän edelleen opiskella liiketalouden ammatilliseksi opettajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Opinnot ovat kuitenkin aika jumissa. En tiedä, mikä on eniten kateissa – motivaatio, saavutettavuus vai ylimääräinen aika. Pidän myös satunnaisesti pararatsastustunteja muutamalla tallilla ja olen kokeillut siipiäni kolumnistina Satakunnan Kansa -lehdessä.
Vapaaehtoistyöt, kuten Rikosuhripäivystyksen chatissa päivystäminen ovat nekin jääneet vähemmälle, koska vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen. Sairaus vie veronsa. On levättävä riittävästi, jotta arki rullaa kohtuullisissa uomissa.
Huomaan myös tulevaisuuden haaveideni muuttuneen: Enää en haaveile siitä, että voisin joskus juosta, kävellä ”pidempää” matkaa tai ratsastaa. (Nyt vähän valehtelin: Viime vuoden lopulla kävin satulassa parin sekunnin ajan ja se tuntui hitsin hyvältä – kuin kotiinsa olisi mennyt. Aiemmassa elämässä, reilu kahdeksan vuotta sitten, vietin ratsailla kaiken mahdollisen ajan 28-vuoden ajan, joista 20 vuotta työkseni.)
Haaveilen nykyään perustoiveiden – pitkää ikää ja terveyttä itselle ja muille – lisäksi siitä, että voisin joskus nukkua katkeamattomat yöunet. Kun on yli kahdeksan vuotta valvonut kipujen vuoksi, alkavat katkonaiset unet niin sanotusti ”nakertaa käpyä”. Tai itseasiassa haluaisin kyllä valvoa yöt ja nukkua päivät. Yhteiskunta ei vaan mitenkään tue tällaista luonnollista vuorokausirytmiä.
Haaveilen siitäkin, että voisin mennä leffaan. Ennen olin elokuvien suurkuluttaja. Nykyisessä elämässäni ongelmana on se, etten pääse elokuvateatterista pitkän istumisen jälkeen enää omin avuin ulos. Haluaisin myös pukeutua maihareihin tai bootseihin, jotka ovat parhaita kenkiä, mitä olen ikinä käyttänyt. Kummallista kyllä, haluaisin myös pukea ylleni sukkahousut. Aika on kullannut muistot silmäpaoista ja talven viimassa palelevista sääristä.
Blogissani aion kirjoittaa tästä elämästä, sen haasteista ja toisaalta rikkauksista, joita saan ehkä kokea vain siksi, että elämä on rajoittunutta. Ehkä sitä on oppinut nauttimaan aiemmin vähäpätöisiltä tuntuneista asioista. Mikään ei elämässä ole itsestäänselvyys.