Kuluneen viikonlopun olin kalenteroinut itselleni lepoajaksi. En ollut huomannut lepoviikonlopun suunnittelussa sitä, että tänä viikonloppuna on täysikuu.
Nuorempana ei paljoa yöunia haitannut, möllötti taivaalla mikä tahansa taivaankappale – tai ei. Mutta viime vuosina olen saanut tuta sen, minkälaisia vuorokaudet voi täydenkuun aikaan olla. Täydenkuun aikoihin mennään useampi vuorokausi niin sanotusti samoilla silmillä, sillä uni on täysin kadoksissa!
Valvoessa ja muutaman vuorokauden unettomuuden jälkeen melko utuisessa olossa rypiessä ei lohduta sekään, että en ole suinkaan yksin tämän ongelman kanssa. Monet muutkin nukkuvat täydenkuun aikaan huonommin. Jos täysikuu valvottaa, puhutaan “kuuhulluudesta”.
Toisaalta hyvä, että kuun valvottamat päivät saa olla kotona. Itse vietän valvotut tunnit yleensä ulkona, kuunnellen eläinten touhuja kuun valossa. Paras paikka mitä tiedän, on heinäpaalissa löhöily, koira kainalossa, muiden eläinten heinän rouskutusta kuunnellen.
Tulevaisuutta puntaroiden
Käynkin melkoista keskustelua itseni kanssa siitä, olenko kuitenkaan valmis täysin eläimettömään elämään… Viime vuosina olen joutunut luopumaan useammasta hyvin iäkkäästä eläinystävästä ja olin tullut siihen ajatukseen, etten halua enää nykyisten eläinvanhusten jälkeen enää uusia.
Lemmikeistä luopuminen on niin kamalan raastavaa sekä se pelko, että jos joku asia voisi olla huonosti. Esimerkiksi päivystävän eläinlääkärin apua voi joutua kipeän eläimen kanssa hetken odottamaan. Ne on niin kamalan pitkiä minuutteja – tai tunteja.
En pyrkinyt tämän vuoksi edes avustajakoira jonoon, avustuskoira-asioiden siirtyessä hyvinvointialueelle. Vaikka olin jo liki seitsemän vuotta jonottanut avustajakoiraa Invalidiliitolta.
Fakta on kuitenkin se, että jos mitään eläimiä ei ole, tiedän, etten tule poistumaan asunnosta juurikaan enää ehkä ulos. En edes uskaltaisi liikkua pihalla pimeän aikaan ilman eläimiä, jäisin ikään kuin “asuntoni vangiksi”. Täydenkuun aikaan ahdistuisin sisällä.
Kuutamopäivien ruokailut
Täydenkuun aikaan on turha edes miettiä sen kummempia syömisiä.. Itse olen ainakin niin väsynyt monen unettoman yön jälkeen, että itse valmistettu voileipäkin alkaa olla ylitsepääsemätön suoritus.
Sitä olen aina ihmetellyt, että koskaan ei ole niin väsynyt, ettei jaksaisi eläimille laittaa Gourmet annoksia ilman tuskaa, mutta niin väsynyt voi helpostikin olla, ettei omaa voileipää “jaksa” edes voidella. Tästä toki voi kiittää mahdollisesti EDA/PDA piirteitä omassa elämässä. Sillä oma nälkä, voi olla itselle liian suuri vaatimus…. eikä sitä toivottua toimintoa – kuten leivänvoitelua, voi vaan tehdä!
Viikonlopun oma “päivällinen” tarttui mukaan uimahallin kahviosta…
Artikkelikuvassa: Nasu- koira ja Nuppu- vuohi