Olen Maria Tuomialho, 43-vuotias ensimmäistä luokkaa käyvän 7-vuotiaan tyttären äiti Raumalta, Satakunnasta.
Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja sen lisäksi työskentelen tällä hetkellä osa-aikaisesti vertaistoiminnan koordinaattorina Erilaisten oppijoiden liitossa palkkatuen turvin. Tie palkkatuella töihin pääsemiseen oli melko pitkä, mutkainen ja kivinen, suorastaan lannistava. Tulen avaamaan tätä seikkailua bloggauksissani lisää. Teen myös pienellä tuntimäärällä työkeikkaa palvelututkijana.
Olen todella onnellinen saadessani Erilaisten oppijoiden liitosta mahdollisuuden siihen, että pääsen tekemään itselleni tärkeää työtä tärkeän aiheen parissa. Samalla voin ehkä työlläni auttaa muita ihmisiä heidän haasteidensa parissa, edes pienen hippusen.
Tärkein asia elämässäni on tällä kuitenkin olla äiti. Äitiyden ohella hyvin tärkeää roolia elämässä näyttelevät perheen vanhenevat lemmikit, jotka antavat osaltaan voimia jaksaa arjessa. Lemmikit myös pakottavat liikkeelle silloin, kun sitä liikettä ei muuten tekisi.
Omista haasteistani eniten haittaa aiheuttaa välilevyrappeuma ja siitä johtuvat muut, enemmän ja vähemmän elämää haittaavat ongelmat. Sanelimen käyttö onkin nyt työskennellessä tullut tutuksi, jos aamuisin ainut liikkuva paikka on suu ja jotain töitä pitäisi saada tehdyksi.
Yritän myös opiskella Oulun ammattikorkeakoulussa ammatillisen opettajan pedagogista pätevyyttä, mutta jo opiskelun ajattelu tuntuu tällä hetkellä kuormittavan aivan liikaa eivätkä opinnot oikein etene. Pohjakoulutuksena minulla on henkilöstöhallinnon tradenomin amk-koulutus.
Enhän minä missään nimessä työkykyinen ole, mutta täydestä eläkkeestä on edelleen valitus vireillä. Eläkevakuutusyhtiö on vahvasti sitä mieltä, että olen yhä osin työkykyinen.
Muita haasteita arkeen tuovat muun muassa vaikeahoitoinen, työperäinen astma sekä työmuistin lyhyys. Työssä on kaikesta tähän mennessä kuitenkin jotenkin selvitty ja onneksi minulla on hyvin ymmärtävä esimies, joka ei ainakaan vielä ole minulle suoraan sanonut pahaa sanaa siitä, että joskus osallistun palaveriin hiukset sekaisin, yöpaita päällä ja makuutasossa.
Pahimmissa tapauksissa olen kahdesti nukahtanut kesken palaverin koneen ääreen. Välillä saattavat sovitut palaverit myös unohtua…
Arkeamme rytmittää tällä hetkellä melko pitkälle ekaluokkalaisen koulukyyditys, joka tuo melkoisesti lisähaastetta arkeen, sillä välilevyrappeumani hermojuuristo-oireineen ei haluaisi elää kellon mukaan. Aamuisin joudun monesti heräämään tuntikausia ennen kouluun lähtöä, jotta pystyn lähdön aikaan ajamaan autoa kouluun.
Löysimme nimittäin naapurikunnan alueelta lapselle parhaiten soveltuvan ihanan, pienen kyläkoulun, mutta naapurikunnan alueelle ei saa koulukyytejä. Toki lähikouluummekin olisi koulutie niin vaarallinen, että kuljettamaan olisi sinnekin joutunut. Asumme hieman liian lähellä tätä lähikoulua, joten koulukyytejä ei sinnekään olisi alkutaipaleen jälkeen ollut luvassa.
Usein käytän koulukyytien välissä autoa etäkonttorinani. Jos poistuisin autosta esimerkiksi pöydän ääreen koneelle, olisi hyvinkin mahdollista, etten omin jaloin enää siirtyisi takaisin autoon, kun tulee iltapäivän koulukyydin aika. Autossani on jäätävän hyvä penkki istua ja sieltä saan kammettua itseni melko hyvin ulos.
Työ, koulukyydit ja kotiarki kuormittavat minua niin paljon, että vapaaehtoistöille ei riitä ollenkaan niin paljon aikaa kuin mitä niihin haluaisin panostaa. Toimin muun muassa Rikosuhripäivystyksen chat-päivystäjänä ja olen toisena ylläpitäjänä Facebook-ryhmissä Vienan Karjalassa ovat juureni sekä Lukilähettiläät ja lukitarinat.
On todella ihanaa päästä taas bloggaamaan teille hiukan erilaisesta, normaalista arjestani!