Suurimmista hermokivuista on taas hetkeksi selvitty. Kivuista huolimatta arki rullaa ja siitä pitää jotenkin selviytyä.
Kipusväärien siivittämän sain tämän kuukauden kolumnini kirjoitettua Satakunnan Kansaan, hieman jännitin, miten kirjoittamisen suhteen käy. Onneksi sanelemalla saa melko kätevästi jo nykyään kirjoitettua tekstiä. Kirjoitin siitä, miten oppimisen haasteiden huomiointi ja tukeminen on työpaikoilla työturvallisuus- ja työhyvinvointiasia sekä vaikuttaa merkittävästi myös asiakasturvallisuuteen.
Pyykkikoneen täytön tuska
Yksi tuskaisimpia kodintöitä mitä on, on pyykkien pesu. Tässä yleensä käytän avustajaa apuna.
Tässä kuussa on avustajatunnit palaneet jo niin huolella, että pyykkäämisestä selviäminen jäi ikään kuin omalle kontolle. Ennen selän vammautumista, en olisi voinut edes käsittää, miten joku niin arkinen asia, kuin pyykin pesu, voi olla niin hankalaa, tuskallista ja joskus jopa mahdotonta.
Meillä pyykit pestään yleensä pesulassa, koska siellä ei tarvitse esimerkiksi itse saada käännettyä pesukoneelle vesihana auki, joka on kotioloissa hankalaa, koska joutuisin kurottamaan “koneen yli” yltääkseni hanaan. Kaikenlaiset ylimääräiset käden kurottelut on aina riski selkäkivun äitymiselle. Kodin äänikuorma pysyy myös pienempänä, kun siellä ei linkoa pyykkikone kodinhoitohuoneessa…
Lisäksi toistuva käsien liike, seisoma tai istuma-asento koneen täytön ja tyhjennyksen ajan, on varmimpia tapoja saada selkä kyykkäämään… Pesulassa olenkin yleensä kivunsiedon äärirajoilla viimeistään siinä vaiheessa kun taiteilen pyykkejä kuivausrumpuun ja sieltä pois. Pesureissun lopuksi ollaan kiikun kaakun sen suhteen, kävelenkö pesulasta enää omin voimin autolle vai en.
Lonkka huomauttelee olemassa olostaan
Aiemmin pysytin säätelemään kipua makaamalla. Nyt talven aikana on lonkkani alkanut kapinoida tätä ajatusta vastaan. Kävinkin lonkan magneettikuvauksessa hiljattain.
Oikeasti en pääse kovin hyvin istumasta ylös, ja noustessa makuuasennosta, joudun varaamaan siihen operaatioon vähintään tunnin, mielellään kaksi. Pahimmillaan on mennyt kolme tuntia, että olen saanut itseni kammettua makuutasosta jaloilleni.
Olen pyrkinyt siihen, että tämä ei kuitenkaan haittaisi elämääni.. ainahan sitä voi olla pieniä kolotuksia ja arjen haasteita. Helpoin on olla, jos kävelee kokoajan hiljalleen. Usein kävelenkin lähes läpi vuorokauden varovasti . Mutta välillä on kuitenkin levättävä…
Kuvaustulosten tulkinnan apuna Google
Nyt vihdoin bongasin omakannasta magneettikuvan tulokset. Siellä kerrottiin, että jossain semitendinosus jänneinsetiotasossa on joku repeämä, se oli vaan 15 milliä x 7milliä, jos oikein ymmärsin. Se ei näin maallikkona kuulosta kovin pahalta…
Lisäksi lonkassa oli ischiofemoraalista impingementtiä. Tämän suhteen Google ei ollut arviossaan kovin valoisa. Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen lonkan iskiofemoraalinen pinnetila, jota hoidetaan usein konservatiivisesti, eli sen annetaan lähestulkoon vain olla niineen ja odotellaan.
Google tiesi kertoa, että istua ei kannata 20 minuuttia pidempää, että olo on helpompi.. Saman olen huomannut pätevän makaamiseen, 15minuuttia kyljellään ja kipujen vuoksi on vaihdettava asentoa – jos pystyy. Molemmat on melko haastavia asioita toteuttaa käytännössä….
Mutta ei se auta, kun nostaa nenä pystyyn ja suunnata kohti uusia pettymyksiä, pysyen mahdollisimman paljon liikkeessä, jotta olo on ehkä lonkan suhteen helpompi.