Johan on tauti, oli mikä oli. Yli viikko jo vierähtänyt ja olo on kuin katujyrän alle jääneellä, mutta täällä sitä silti tallustellaan. Pääasiassa olemme vain nukkuneet kaiken mahdollisen ajan ja sitten taas nukkuneet . Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa iloksi taas muuttuu.
Mitäs tänään tehtäisiin?
Toipumisen lomassa olemme yrittäneet saada ajan kulumaan “jotenkin kehittävästi”. Olen aina voinnin mukaan piirrellyt värityskuvia varastoon, joita voi sitten antaa perheen nuorimmalle väritettäväksi. Nykyään vaan oma piirustustahti on hieman hidas, sillä kynää en pysty kovin montaa minuuttia pitämään käsissäni kerrallaan, taikka oikeastaan päivässä. Kipu kun lyö läpi kynäkäden sormista aina varpaisiin asti.
365 tarinaa
Muistan itse lapsena, kun istuin lapsuudenkodissa keittiömme lattialla, nojaten selkääni tiskipöydän alakaappeihin ja kuuntelin haltioituneena isän kertomia tarinoita hänen saksanpaimenkoiristaan Allusta, Sirigitistä ja Rajusta sekä hänen lapsuudenkotinsa hevosista Nellasta ja Hintosta.
Nyt, yli 35-vuotta myöhemmin, huomaan, että olen itse “vahingossa” ajautunut samaan tilanteeseen. Vieressäni on usein 5-vuotias, joka pyytää silmät kiinnostuksesta kiiluen, kerro äiti niistä teidän kaneista, vanhoista hevosista tai koirista, joohan? Ja minähän kerron.
Minulle on lapsena luettu valtavasti ja olen omalle lapselle pyrkinyt jatkamaan samaa perinnettä, vaikka hänelle niitä lukijoita ei ole kuin minä, minulle niitä oli “suvun täydeltä”. Nyt, päästyään äidin tarinoiden pariin, ei enää kaupalliset sadut ole kovin hyvin kelvanneet, niissähän ei voi itse muun muassa vaikuttaa tarinan kulkuun ollenkaan. Olen viimeisen vuoden ajan “joutunut” tarinoimaan iltasatumme aivan itse.
Tässä sairastuvan kierteessä se on toki vain helpottava asia, sillä jos silmät ei edes jaksaisi lukea, voit aina heittäytyä vaikka “taikapeiton” alle sänkyyn ja antautua tarinoiden maailmaan! Satumateriaalia alkaisi olla kasassa jo isomman kirjasarjan verran. Ketä teidän saduissa seikkailee? Meillä seikkailee kuulijan toiveesta usein prinsessa, kuningataräiti sekä supersankari.
Kuuleeko palvelusväki, kuuntelen?
Jos kotoa löytyy pari “pahvimukia”, lankaa ja pari tikkua, saa pienellä vaivalla koottua ajanvietettä. Ei haittaa, vaikka toinen olisi petipotilas, puhe kulkee silti kätevästi puhelinlankaa pitkin.
Omassakin lapsuudessa muistan purkkipuhelimien oleen kovassa huudossa, ainakin aina uutuuden viehätyksen ajan.
Luksusta toipilasarkeen
Tässä korona-ajan tiimellyksessä huomasimme keväällä, että mehän pystymme noin kerran kuussa ostamaan jätskiä melkeinpä suoraan pihaportiltamme!
Sen verran olimme onneksi jo toipuneet taudistamme, että jaksoimme hyvin lähteä ostoksille. Aivan huippua kyllä! Sillä lähikauppaamme olisi yli 10kilometriä matkaa, eikä kyllä näinä aikoina muutenkaan kovasti ylimääräiset kauppareissut kiinnosta.
Eläintenhoidon forse majeure!
Kun omistaa eläimiä, on sairastuessa aina niin sanotusti yksi murhe eläimetöntä enemmän hoidettavana. Meillä on aina opetettu useita osaajia tilan töihin, että hätätilanteessa olisi edes joku, joka vähän tietää mitä tehdä, jos vaikka koko muu omistaja väki joutuisi onnettomuuteen, mihin toivottavasti ikinä ei kukaan joudu.
Meillä on myös kotona aina keittiön kaapin oveen teipattu näkyvästi pääpiirteinen listaus eri eläinten tarpeista, on joka eläinlajin ruokinta, ja erityisesti tiettyjen eläinten eritysruokavaliot sekä lääkitykset merkitty selkeästi. Vähän epäkurantilta se näyttää, mutta ompahan ainakin näkyvillä.
Silta varalta, että joutuisin vaikka itse sairaalaan aivan “kanttuvei”, olen omakannan hoitotahtoonkin kirjannut tiedon, että “mikäli joudun sairaalaan tilanteessa, etten itse voi kommunikoida, soittakaa näihin numeroihin ja kertokaa, että eläintenhoito-ohje on keittiön kaapin ovessa”. Samassa yhteydessä olen maininnut kenelle mahdollisesti mukana oleva lapsi pitäisi luovuttaa.
Sitä en tiedä lukeeko kukaan hoitotahtoa, mutta, tuollaisessa tilanteessa, mihin toivottavasti ikinä en joudu, toivon, että joku sen lukisi ja jopa soittaisi pyytämääni numeroon. Vasta eläinten ja lapsenhoidon ohjeen jälkeen, olen kirjannut oman niin sanotusti virallisen hoitotahtoni.
